Kansainvälinen diakonia

Kansainvälinen diakonia on työtä maailman köyhimpien ihmisten auttamiseksi. Kansainvälisen diakonian osa-alueet ovat:

Diakoniakasvatus: esimerkiksi rippikouluissa ja kouluissa jaetaan tietoa ja rohkaistaan kantamaan vastuuta myös kaukana olevista lähimmäisistämme.

YhteisvastuukeräysLinkki avautuu uudessa välilehdessä on Kirkon suurkeräys, joka nostaa vuosittain esille kotimaassa sekä kehitysmaassa olevan keräyskohteen.

Vastuuviikko Linkki avautuu uudessa välilehdessäon Suomen kaikkien kirkkojen ja monien kristillisten järjestöjen ihmisoikeuskampanja, jossa kirkot toimivat oikeudenmukaisemman maailman puolesta.

Seurakunnat toteuttavat kansainvälistä diakoniaa yhdessä Kirkon Ulkomaanavun Linkki avautuu uudessa välilehdessäkanssa.

Mikkelissä toimii myös Naisten PankinLinkki avautuu uudessa välilehdessä aluesolu. Naisten Pankki on vapaaehtoisyhteisö, joka kerää lahjoituksia kehitysmaiden naisten yrittäjyyden ja toimeentulon kehittämiseksi kestävän kehityksen periaattein. Tietoa löytyy myös Facebookista (linkki alla).