Jäikö jotain löytymättä?

Mission jälkeen seurakunnissa käynnistyy erilaista pienryhmätoimintaa. Ryhmissä on luonteva tila kysymyksille, ihmettelylle, etsimiselle ja löytämiselle. Pienessä ryhmässä on luontevasti tilaa kokemusten jakamiseen ja kysymysten pohtimiseen kaikessa rauhassa yhdessä muiden kanssa.

Kaikki ryhmätoiminta perustuu luottamukseen, avoimuuteen ja luontevuuteen. Oikeita vastauksia ei ole, vaan ne löydetään yhdessä. Toisaalta osallistua voi juuri sillä tavalla, joka itselle tuntuu luontevalta.

Alfa-kurssit

Alfa-kurssi käynnistyy kolmessa paikassa: Lähemäen seurakuntatalolla tiistaina 17. lokakuuta, Mikkelin vapaaseurakunnalla keskiviikkona 18. lokakuuta ja Mikkelin helluntaiseurakunnalla torstaina 19. lokakuuta.

Alfa on noin kymmenen viikon mittainen kurssi, jolla käsitellään kristinuskon perusasioita leppoisassa ilmapiirissä iltapalan äärellä.  Illoissa pohditaan esimerkiksi, mitä mieltä elämässä on, onko anteeksiantamus mahdollista tai millä tavoin Jeesus liittyy tämän päivän ihmisen elämään.– Alfa on suunniteltu erityisesti etsijöille ja hiljattain uskon löytäneille, mutta se sopii muillekin, kertoo vapaaseurakunnan kurssia vetävä Sinikka Laine. Hyvää kurssin ilmapiiristä kertoo myös se, että jotkut osallistujat ovat halunneet käydä kurssin toistamiseen.

Tuomiokirkkoseurakunnassa yhteistyössä Kansanlähetyksen kanssa: Lähemäen srk-talossa klo 18 tiistaisin 17.10. - 12.12. ilmoittautumiset Kansanlähetyksen toimistolle p. 015 225 990 (klo 9-14)

Vapaaseurakunnassa: 20 –vuotisjuhla ALFA alkaen ke 18.10. klo 17.30 – 20. Savilahdenkatu 26.  Kurssille kokoonnutaan yhtenä iltana viikossa, 13 kertaa.  Illan alussa pientä suuhunpantavaa. Käynti sisäpihan kautta. Tied. ja ilm. Sinikka Laineelle 16.10. mennessä p. 044 0164168 tai sinttu.laine@gmail.com

Helluntaiseurakunnassa: Kurssi alkaa to 19.10. klo 18, Porrassalmenkatu 57, Cafe Ruken tilat

Löytöretkellä aikuiseen uskoon

Toinen mahdollisuus tutustua uskon mysteeriin ja elämän suuriin kysymyksiin tarjoutuu Löytöretkiryhmässä, joka on Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan pienryhmätoimintaa – Löytöretken tarkoitus on etsiä ja löytää, matkata ja ihmetellä, puhua ja vaieta yhdessä matkakumppanien kanssa, kuvailee pastori Hilveliisa Ukkonen, yksi ryhmän vetäjistä. Löytöretken levähdyspaikkoina toimivat kirkkovuoden keskeisten juhlien jumalanpalvelukset ja tapaamisia on kahden, kolmen viikon välein syksystä kesän alkuun.  Ryhmien oppaina toimivat ryhmänohjaajat ja papit, joiden kanssa kristinuskon kysymyksistä keskustellaan avoimesti ja luottamuksella. Tavoitteena on oman hengellisen elämän syventäminen. Ryhmiä on kaksi, joista toinen kokoontuu seurakuntakeskuksen aulakahviossa torstaisin alkaen 5. lokakuuta ja toinen tuomiokirkon kryptassa tiistaisin alkaen 7. marraskuuta.

Lisätietoa täältä.

 

Lupa tuntea

 

Joskus omassa elämässä on niin paljon kuormaa, taakkoja tai tukahdutettuja tunteita, että on hyvä pysähtyä oman itsensä äärelle. Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnassa järjestetään kristillisen toipumistyön Lupa tuntea -ryhmätoimintaa, jossa jokainen on ryhmässä itseään varten.  – Vertaistukiryhmässä opetellaan puhumaan totta omista tunteista. Hiljalleen voi kasvaa luottamus itseen, toisiin ja Jumalaan, kuvailee diakonissa Outi Reponen. Ryhmässä kukaan ei neuvo toista, vaan kuuntelemme. Myös rukous kuuluu ryhmän ohjelmaan. Ryhmä kokoontuu sitoutuneesti 12 kertaa.

Alkuvuodesta 2018 alkaa Elämänkaari-ryhmä

Mahdollisuus käydä omaa elämää läpi ja jakaa asioita siitä juuri niin paljon, kuin se itsestä hyvältä tuntuu. – Elämänkaarityöskentelyssä kuullaan aluksi lyhyt luento eri aiheista, kuten anteeksiantamuksesta. Oman elämänkaaren tekoon saa opastuksen ja kokoonnumme elämän tarinoiden äärelle niin monta kertaa kuin pienryhmässä on osallistujia, kertoo Reponen. Sekä Lupa tuntea -ryhmästä että Elämänkaariryhmästä saa lisätietoa diakonissa Outi Reposelta, 0400 143 429.   

Yhdessä alkuun -kasvuryhmä Anttolassa

Anttolassa aloitetaan Mikkelimission tiimoilta uusi pienryhmä. Yhdessä alkuun -kasvuryhmä on vertaisryhmä, jossa voi ottaa uskon ensiaskeleita kristittynä kasvamiseen. Ryhmän vetäjät on kouluttanut missiovalmentaja Seppo Niemeläinen.

Ryhmä etenee Yhdessä alkuun -materiaalin pohjalta, jota käytettiin jo Billy Grahamin Suomeen tekemän mission jälkeen ja joka on todettu käytännössä hyvin toimivaksi.

Kasvuryhmässä käsitellään opetuslapsen ensiaskeleet, kasvu ja Kristukseen juurtuminen. Ryhmä ei ole raamattupiiri eikä rukouspiiri, vaan vertaisryhmä, niille, jotka haluavat kasvaa kristittynä.

Yhdessä alkuun -kasvuryhmään ei ole ennakkoilmoittautumista. Puolentoista tunnin kokoontumiset aloitetaan aina yhteisellä kahvittelulla. Ensimmäinen kokoontuminen on perjantaina 27.10. klo 13 kirkkoa vastapäätä (Mikkelintie 29) sijaitsevassa entisessä pappilassa. Mukaan voi tulla, vaikka ei olisi osallistunut Missio-tilaisuuksiin. Kasvu-ryhmään ovat tervetulleita myös ”epäilevät Tuomaat ja kyselevät Katrit”.  

Nainen meren äärellä