Anttolan kirkkokuoro

Anttolan kirkkokuorossa lauletaan enimmäkseen kolmi- ja neliäänisesti sekä pianon säestyksellä että ilman säestystä. Iso osa ohjelmistosta on peräisin Tuomasmessuissa käytettävistä laulukirjoista. Kuoro esiintyy lähinnä jumalanpalveluksissa Anttolan kirkossa. Harjoitukset pidetään Anttolan seurakuntatalolla torstaisin klo 18.

Kuorolaiset

Anttolan kirkkokuoron koostumus on (25.4.2018) seuraava:

Sopraanot
Marja-Leena Halinen
Leena Laurikainen
Anna-Liisa Lindh
Ritva Nygren

Altot
Mervi Haikarainen
Marjut Häkkinen
Reetta Salmelainen
Eeva Sunna

Tenorit
Matti Venäläinen
Niilo Parkkinen

Bassot
Juhana Kustaanheimo
Jukka Stenlund (kuoronjohtaja)

Pisimpään Anttolan kirkkokuorossa laulaneella on takanaan jo useampi vuosikymmen kuorossa, useimmat nykyisistä laulajista liittyivät kuoroon vuoden 2014 alussa.

Kuoronjohtaja

Anttolan kirkkokuoroa johtaa Anttolan alueseurakunnan kanttori Jukka Stenlund. Stenlundin musiikilliset vaikutteet koostuvat mm. suomalaisesta ja ulkolaisesta gospelista, Tuomasmessujen musiikista, Taize-yhteisön musiikista, virsistä, helluntaiseurakuntien jumalanpalvelusmusiikista sekä sekulaarin populaarimusiikin ja länsimaisen taidemusiikin eri tyyleistä. Stenlund valmistui musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta vuonna 2013. Anttolan kirkkokuoron johtajana Stenlund aloitti vuoden 2014 alussa.

Tahdotko mukaan kuoroon?

Anttolan kirkkokuoro ottaa mielellään joukkoonsa uusia laulajia, joilla on perusvalmiudet kuorolauluun. Pitkälle vietyä harrastuneisuutta lauluun tai nuotinlukutaitoa ei edellytetä. Jos kuoroon liittyminen kiinnostaisi, ota yhteyttä kuoronjohtaja Jukka Stenlundiin, puh. 0400 143457, s-posti jukka.stenlund(at)evl.fi.

Anttolan kirkkokuoro