Turvassa?

Tänä aamuna meikki ei enää peitä mustenevaa silmäkulmaani. Soitan töihin ja ilmoitan olevani sairaana. Sairashan minä olenkin. Talo huutaa tyhjyyttään. Kyyneleet kirvelevät poskiani. Pala kurkussani kasvaa.

Avaan vaatekaapin ja otan vaatteeni kassiin. Siirryn keittiöön ja käyn astiat läpi. Naapurin koira haukahtaa. Säpsähdän ja jään kuuntelemaan. Et kai ole tulossa kotiin? Olen käynyt tämän hetken läpi tuhat kertaa. Nyt en enää muista, mitä minun pitikään tehdä.

Edellisellä kerralla olin vannonut, etten anna sinun enää satuttaa. Vähintään yhtä vakuuttavasti olit luvannut, ettet satuttaisi. Niin kovin halusin sinuun uskoa. Rakkautesi minuun oli suurta, sen ymmärsin. Edellisen kerran jälkeen tiesin olevani sinulle Se Tärkein. Hoidit haavojani. Kerroit, kuinka kaunis olenkaan ja miksi minua rakastat. Pyysit anteeksi. Tietenkin annoin. Olithan rakas puolisoni. Tiedän, ettet halua minulle pahaa. Näin, kuinka kärsit tekosi tähden. Lohdutin sinua. Lupasin, että kaikki muuttuu paremmaksi. Aivan varmasti muuttuu.

Soitan ovikelloa kerran. Ihan hiljaista. Kuulen, kuinka neljä kerrosta alempana rappukäytävän ovi aukeaa. Jähmetyn paikalleni. Et kai ole tulossa perääni? Askeleet eivät kuulosta tutulta. Sinä kävelet nopeammin, nouset portaat ylös päättäväisemmin. Soitan ovikelloa uudestaan. Kun ovi avautuu, huokaisen helpotuksesta. Ystäväni ottaa kassit kädestäni ja päästää sisälle. Hän sanoo, että olen turvassa.

Kaipaan sinua. Mietin, olisiko minun pitänyt jäädä ja antaa meille mahdollisuus. Entäs jos sittenkin muutut? Pysyn päätöksessäni enkä palaa luoksesi. En vastaa soittoihisi. Vaihdan numeroni ja muutan uuteen asuntoon. Siitä tulee vielä kotini, vaikka ei siltä tunnu

Kaupungin varjot ovat muuttaneet minuun. Säpsähtelen ja herään yöllä painajaisiin. Helpompaakin voisi olla. Pöly tarttuu kurkkuuni enkä enää tiedä päivien nimiä.

Ystävien avulla jaksan. Säpsähtelen yhä harvemmin. Pöly on muuttunut auringoksi. Nauran pitkästä aikaa. Pitkä tie on vielä edessä, mutta melkoisen matkan olen jo kulkenut. Yö ei ole enää painajaisten kenttä. Aamuisin linnut laulavat. Olen elossa.

Sari-Annika Pettinen

Kirjoittaja on perheasiain neuvottelukeskuksen johtaja, jonka alaisuudessa on myös oppilaitos- ja kansainvälinen työ sekä sairaalasielunhoito. Johtamistöiden lisäksi hän tekee perheneuvonnan asiakastyötä eli tapaa yksilöitä, pareja ja perheitä, jotka kaipaavat keskusteluapua erilaisissa elämänkohdissa.

Teksti on julkaistu Polussa 1.6.2017