Hautaustoimen hinnastot

Haudanhoitosopimuksia vuodelle 2024 tehdään 30.4.2024 asti.

Haudanhoitohinnasto 2024


• Kukkahoitoon sisältyy kukkatilan maanparannus, lannoitus, istutus, kastelu, kukkien hoito, kasvualustan hoito, kasvinsuojelu, muistomerkkiä ja kukkatilaa ympäröivän nurmen viimeistely siimaleikkurilla, hiekka-alueen kitkeminen, sekä kukkatilan syyskunnostus. 

• Hoitosopimus koskee vain seurakunnalta tilattuja kukkia, eikä omaisilla ole kasvukaudella lupa istuttaa hoitohaudalle lisäkukkia sekaannusten välttämiseksi. Seurakunta päättää kukkien värin ja valitsee perennan kasvupaikan mukaan. 

• Hoitomaksu määräytyy haudan leveyden mukaan. 

• Kukkien istutus ja hoito aloitetaan 10.6. jälkeen ja kukat poistetaan syyskuun lopussa tai sääolosuhteista johtuen aikaisemmin, esim. hallan vuoksi. Omaisten istuttamat kevätkukat poistetaan haudoilta kukkatilan kevätkunnostustöiden yhteydessä. Syksyllä hoidon päätyttyä kesäkukat poistetaan kaikilta hoitohaudoilta.

 • Ekologinen kukaton hoito tarkoittaa, että nurmihaudalla seurakunta siimuroi muistomerkin ympäryksen ja hiekkahaudalla kitkee hiekka-alueen, sekä huolehtii haudan siisteydestä. Haudalle ei saa istuttaa kukkia, mutta leikkokukkia voi tuoda.

 

Haudanhoitorahaston hinnasto 2024 (pdf)Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Esimerkkejä haudanhoitohinnoista:

- yhden hautapaikan levyinen arkkuhauta, kesäkukkahoito yksi vuosi 71 euroa

- yhden hautapaikan levyinen arkkuhauta, kesäkukkahoito viisi vuotta 393 euroa

- uurnahauta, kesäkukkahoito yksi vuosi 63 euroa

- uurnahauta, kesäkukkahoito viisi vuotta 347 euroa

- mukulabegonia tai verenpisara: yksi vuosi 6 euroa kappale, viisi vuotta 33 euroa kappale

- hopealehti: yksi vuosi 3 euroa kappale, viisi vuotta 17 euroa kappale

- yhden hautapaikan levyinen arkkuhauta, perennahoito viisi vuotta 283 euroa. Hoitomaksu sisältää perennan.

- yhden hautapaikan levyinen arkkuhauta, kukaton hoito yksi vuosi 43 euroa ja viisi vuotta 237 euroa.

- uurnahauta, kukaton hoito yksi vuosi 37 euroa ja viisi vuotta  202 euroa.

Lisää hintatietoja löytyy tekstin alussa olevasta pdf-linkistä.

 

Hautaustoimen hinnasto 2024(pdf)Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Esimerkkejä hautaustoimen hinnoista:

-  Mikkelissä kirjoilla oleva, uusi kahden hautasijan arkkupaikka 440 euroa

-  muualla kirjoilla oleva, uusi kahden hautasijan arkkupaikka 880 euroa

-  Mikkelissä kirjoilla oleva, uusi uurnapaikka 95 euroa

-  muualla kirjoilla oleva, uusi uurnapaikka 190 euroa

-  Mikkelissä kirjoilla oleva, tuhkan sirottelu tai muistolehto 37 euroa

-  muualla kirjoilla oleva, tuhkan sirottelu tai muistolehto 74 euroa

Arkkuhaudan hautauspalvelumaksu on 485 euroa ja uurnahaudan hautauspalvelumaksu on 63 euroa.

Hautauspalvelumaksu sisältää vainajan säilytyksen, haudan avauksen ja -peiton sekä peruskunnostuksen.

Lisää hintatietoja löytyy tekstin alussa olevasta pdf-linkistä. Tarkempia tiedusteluja voi tehdä kirkkoherranvirastosta ja hautaustoimesta.