Susiniemen leirikeskukselle neljäs luomun suomenmestaruus

Susiniemen leirikeskus on palkittu neljättä kertaa ammattikeittiöiden Luomu SM-kilpailussa. Voitto tuli pienten ammattikeittiöiden perussarjassa 29 % luomuosuudella. Lisäksi muu keittiötoimi osallistui kilpailuun ensimmäistä kertaa ja pääsi hienosti kolmossijalle.

Voitto ei ole Susiniemelle ensimmäinen laatuaan, sillä leirikeskus nappasi ykköspaikan samasta kilpailusta myös vuosina 2019, 2021 ja 2022. Luomun osuuttaan leirikeskus on kasvattanut 2 %:lla vuoden takaisesta voitosta.

− Olemme edelleen tehostaneet luomun hankintaa. Meillä on kaikissa tuoteryhmissä luomua tosi paljon, kertoo Susiniemen emäntä Tarja Lappalainen.

Mikkelissä hyvää työtä luomuruuan ja ympäristöasioiden eteen onkin tehty pitkäjänteisesti. Eniten Lappalainen iloitseekin siitä, että vuosien saatossa kertynyttä osaamista voi jakaa muille. 

Mikkelissä on vieraillut opintomatkalla esimerkiksi Salon seurakunnan ruokapalvelu- ja siivousesihenkilö Jaana Koli. Salossa luomun kilomääräinen käyttöaste on vuosien 2021–2022 aikana lisääntynyt nollasta 14 prosenttiin, ja tällä loikalla irtosi Luomu SM-voitto julkisten toimijoiden sarjassa.

− Jaana kertoi lähteneensä täältä pää höyryten uusia ideoita. Hän koki samoin kuin me, että luomua suosimalla voimme tehdä jotain oikeasti järkevää, Lappalainen kertoo. 

− Tätä seurakuntien välistä yhteistyötä pitäisi lisätä ympäristöasioissa vielä edelleen. On iloinen ja innostava asia, kun voimme tehdä parhaamme omassa työssämme ja vielä auttaa ja tukea muita!

Kilpailun järjestää vuosittain Portaat luomuun -ohjelma, johon kuuluu tällä hetkellä noin 2 500 ammattikeittiötä. Kilpailu on järjestetty vuodesta 2014 lähtien. Vuonna 2023 myös seurakunnan yleinen keittiötoimi oli mukana kilpailussa päästen omassa sarjassaan hienosti kolmanneksi.