Äitienpäivän aikaan

Toukokuun toinen sunnuntai – äitienpäivä – herkistää mielemme monella tavalla.  Lapsuudessa vietetyt äitienpäivät tai jokin asia sieltä – palautuu muistin sopukoista. Omassa lapsuudenkodissani meillä lapsilla oli aina tapana käydä äitienpäivän aamuna keräämässä läheisestä metsiköstä valkovuokkokimppu äidille. Isän johdolla marssimme sitten viemään kakkukahvit äidille vuoteeseen monenlaisten soittimien säestyksellä. Traditioon kuului isän johdolla laulettu laulu: ”Sä kasvoit neito kaunoinen…”. Soitinvalikoima oli vaihteleva – siinä saattoi olla nokkahuilu tai kaksikin, huuliharppu, kitara, kattilankannet rytmiä antamassa. Ainakin äiti tehokkaasti heräsi näyttävään sisääntuloomme ja sai jälleen kerran vahvistuksen siitä, että hän on meille tärkeä ja että me rakastamme häntä.

Toukokuun toinen sunnuntai on myös päivä, jolloin käännämme kirkkovuodessa katseemme jälleen yhteen suureen kirkkovuoden juhlaan. Viikon päästä äitienpäivästä vietetään nimittäin helluntaita, Pyhän Hengen juhlaa. Äitienpäivän kirkollisena aiheena onkin ”Pyhän Hengen odottaminen.” Sakarjan kirjassa meille kerrotaan, mitä Pyhä Henki tekee. 

”Kerran tulee aika - milloin, sen Herra tietää - jolloin yö on kirkas kuin päivä eikä ilta enää pimene. Silloin virtaavat Jerusalemista elämää antavat vedet. Puolet niistä juoksee itäiseen mereen, puolet läntiseen mereen kesät ja talvet, ehtymättä. Sinä päivänä Herra on oleva koko maanpiirin kuningas. Hän on oleva yksi ja ainoa Jumala ja hänen nimensä ainoa, jota avuksi huudetaan.”   (Sak. 14: 7-9)

Jumalan Pyhä Henki on niin kuin tuo elämää antava vesi – se mikä on jo lähes kuollutta, virkoaakin jälleen eloon. Pyhä Henki tuo Jumalan rakkauden ulottuvillemme. Niin kuin äidin on saatava kuulla, miten rakas ja tärkeä hän on – samoin myös meidän kaikkien on saatava kuulla, miten rakkaita me olemme Jumalalle. Siksi vanhan kirkkorukouksen tavoin saamme sanoa: ”Tule Pyhä Henki…” Tervetuloa kirkkoon: sanan, ehtoollisen ja Pyhän Hengen kosketusetäisyydelle.


Erkki Laine
kappalainen