Kirkon merkki

 

Onnistuneista brändeistä ja symboleista monella on mielipiteensä: lipuista, automerkeistä ja tuotemerkeistä. Kirkollakin on merkkinsä: symboli, johon kaikki tiivistyy.

Seurakunnissa on muodikasta tänä päivänä miettiä kirkon brändiä. Kysyä sitä: mikä kirkon sanomassa on olennaista. Kun jäsenkato vain voimistuu, kuumeisin aivoin mietitään miten myisimme paremmin tuotteemme: että ihmiset innostuisivat, tulisivat mukaan, että kirkko pärjäisi kovenevassa kilpailussa ihmisten vapaa-ajasta.

Joskus tuntuu kuitenkin että kirkolta ja sen jäseniltä – minultakin, olennainen on unohtunut armottoman elämän keskellä.

Ehkäpä sittenkin kirkon sanoma tiivistyy siihen merkkiin, jonka pappi piirtää pienen vauvan otsaan ja rintaan anteeksiannon merkiksi kastetilaisuudessa. Sama merkki on läsnä myös elämän lopussa. Usein se piirretään hiekalla arkun päätyyn hautajaisissa. 

Vai onko kirkon merkki sellainen, johon tiivistyy jotakin ihmisen ahdistuksesta. Ehkä tuo merkki on pohjimmiltaan elämässään kiusatun ja häväistyn merkki. Kenties sellainen ihminen hapuilee tuota merkkiä kohden, jolla ei ole enää toivoa - ei enää mitään, jolla ylpeillä.

Kirkon merkki löytyy myös sieltä, missä ihminen ottaa kantaakseen toisen ihmisen taakan.

Meidän merkkimme. Mikä se on?

 

Mikko Miettinen