Lampaat, vuohet ja vähäiset veljet

Vuodenkierron kulkiessa kohti vuoden lyhintä päivää, käännämme kirkkovuodessa katseemme yhä tiiviimmin kohti toista aurinkoa, Kristusta.

Valon vähetessä varjot pitenevät? Minkä muotoiselta minun varjoni näyttää? Olenko minä lammas vai vuohi? Millaisen jäljen minä jätän kulkiessani tässä maailmassa? Kuljenko vähäisen veljeni ohi vai pysähdynkö auttamaan? Kulutanko enemmän kuin oman osani vai olenko valmis jakamaan hyvinvoinnistani? Saatanko joskus olla myös vähäinen veli?

Lähimmäistään tarvitseva, toisiin tukeutuva, hauras. Entä jos tunnistan itsessäni nämä kaikki roolit. Ehkä minun lohtuni ei ole omissa hyvissä teoissani ja omassa hyvyydessäni. Joku toinen on rakastanut enemmän kuin mihin minä ikinä pystyn. Hänen armonsa on minun turvani, myös viimeisellä tuomiolla.

 

Tuulia Ikonen