Raamattu ja minä

Olen kiinnostunut Raamatusta varhain. Ensimmäisiä kielikylpyjä oli Kansanlähetyksen kesäleiri. Luin innokkaasti ja aloin tehdä havaintoja lukemastani Raamatun tekstistä. Muistan silloisen 13 vuotiaan pohdinnan siitä, että kertomusten kieli kertoo oman aikansa tavoista ja tabuista, ja yhtäaikaisesti tunsin kokemuksellisesti evankeliumin keskuksen voiman.

Pyhältä tuntuvaa ihmetystä koin, kun tunnistin tekstin Jumalan teoista ja samalla teksti haastoi minua ymmärtämään koko ajan enemmän kielellisen ilmaisun taakse ja vielä niin, että olin itse vastuussa ymmärryksestäni, sen viisaudesta ja voimasta. Evankeliumi on myös lahjaa, mikä ilahduttaa sydämen lempeästi.

Minulle on ollut käsittämätöntä, että joku ajattelisi voivansa lukea Raamattua kirjaimellisesti tulkiten. Toki senkin ymmärrän, että pikainen luku herättää halun nopeaan tulkintaan ja vie nopeasti lain alle, niin kuin Paavali ehkä sanoisi. Koen syvää myötätuntoa kirjaimellisen tulkinnan taakasta kaikkia niitä kohtaan, jotka sen alla ovat.

Ajattelen edelleen R:n teologisten opintojen jälkeen, että meitä haastetaan syvempään ymmärrykseen ja sitä kautta tekoihin. Sana tulee lihaksi juuri rakkauden tekoina toisten parhaaksi.

Siihen kaipaan vastuuta, miten luetun taakkoja viskotaan herkkien lähimmäisten kannettavaksi; vaatimuksina uskoa ja haluta uskoa. Toipuminen tällaisesta väkivallasta on hidasta ja vaikeaa.

Kirkon traditio antaa onneksi viisaudellaan voimaa ja tilaa kaikille. Kallio pysyy.

 

Raila Leino-Ehrnrooth
sairaalapastori, kognitiivinen psykoterapeutti