Lasten ja heidän huoltajiensa tai hoitajiensa yhteinen muskari, jonne ei tarvitse etukäteen ilmoittautua.
Muskarit ovat yhdessä laulamista ja leikkimistä varten, sinne tullaan yhdessä vanhemman tai muun aikuisen kanssa. Muskarin osuus on 30-45 min, jonka jälkeen on mahdollisuus lasten leikkiä leluilla toisten lasten kanssa ja aikuisilla mahdollisuus jutella toisten aikuisten kanssa.
Muskarissa iloitaan ja leikitellään musiikin tahdissa sekä opetellaan musiikin perusasioita. Tahdomme musiikillisten elämysten lisäksi vahvistaa sekä lasten että aikuisten seurakuntayhteyttä.
-
Lapsille ja lapsiperheille
-
Linkki avautuu uudessa välilehdessä