Lapset ja lapsiperheet


Olet perheesi kanssa tervetullut mukaan toimintaamme!

Kaikki perheille järjestettävä toimintamme on tarkoitettu kaikille mikkeliläisille lapsiperheille. Emme kysy kirkon jäsenyyttä.

Kaksi kertaa viikossa kokoontuvien päiväkerhoryhmien ja kerran viikossa kokoontuvan Taaperopäiväkerhon lisäksi joka viikko kokoontuu suuri joukko vanhempia ja lapsia eri puolilla kaupunkia ja Puumalassa viettämään toisten perheiden kanssa aikaa monenlaisten toimintojen parissa.

Leikkivä aamu ja Leikkivä ilta on avointa varhaiskasvatustoimintaa, jossa on pieni tarjoilumaksu, muutoin toiminta on maksutonta.  Leikkivässä toiminnassa aikuiset saavat jutteluseuraa toisista aikuisista ja lapset leikkiseuraa. Mukaan voi tulla milloin vain eikä ennakkoilmoittautumista tarvita, mutta edellytämme kuitenkin taustatietolomakkeen täyttämistä. Joissakin Leikkivissä voidaan lisäksi pyytää tarjoilun järjestämisen kannalta osallistumisen vahvistamista esimerkiksi whatsup-ryhmässä. Ohjaajat kysyvät suostumusta whatsup- ryhmiin.

Taideleikkiä vauvalle, taaperolle ja vanhemmalle. Taideleikissä lapset tekevät taidetta turvallisten elintarvikkeiden ja värien kanssa. Vanhempi on mukana ja ryhmiin voidaan ottaaa ennakkoilmoittautumisten kautta rajattu määrä. Taideleikissä on kausimaksu. 

Ekavauvaryhmiä kokoontuu kaksi syyskaudella ja kaksi kevätkaudella, joihin on ennakkoilmoittautuminen. Ekavauvaryhmään ovat tervetulleita kaikki mikkeliläiset ensimmäisen lapsen saaneet vauvansa kanssa. Ekavauvaryhmässä saat vertaistukea toisilta samassa elämän tilanteessa olevilta. Ekavauvaryhmissä vierailee myös kohderyhmälle sopivia asiantuntijoita. Ekavauvaryhmiä ohjaavat varhaiskasvatuksen työntekijät. Ekavauvaryhmät ovat maksuttomia. 

Muskareita järjestetään vauvoille, taaperoille, leikki-ikäisille ja perheille. Muskarit  ovat yhdessä laulamista ja leikkimistä varten. Niissä ollaan yhdessä vanhemman tai muun aikuisen kanssa. Perhemuskarit sisältävät lisäksi mahdollisuuden lasten leikkiä toisten lasten kanssa ja aikuisille jutella toisten aikuisten kanssa. Muskarit ovat maksuttomia. 

LapsiArkki on tarkoitettu yksinhuoltajien lapsille tai perheille, jonka toinen huoltaja on esimerkiksi reissutöissä. LapsiArkkiin voi hakeutua myös, jos kokee, että oma tukiverkosto on kaukana. LapsiArkissa on mahdollisuus leikkiä ja puuhailla yhdessä varhaiskasvatuksen työntekijöiden kanssa. LapsiArkkiin on ennakkoilmoittautuminen.

Järjestämme perheretkiä, perheleirin, vietämme syntymäpäiviä, juhlimme kirkkovuoden juhlia ja vietämme perhemessua. Teemme yhteistyötä kaupungin varhaiskasvatuksen kanssa. On monenlaisia mahdollisuuksia osallistua yhteiseen toimintaan.

Tervetuloa mukaan!

 

Lapsi seisoo kirkon käytävällä ja katse on kohti alttaria, jonka edessä istuu pehmonalleja
Mikkelin tuomiokirkko