Uutislistaukseen

Seurakunnan diakoniatyö tavoittaa mikkeliläiset avuntarvitsijat

Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan toimintakertomus vuodelta 2022 osoittaa, että kaupunkilaisia kohdataan ruokapöydissä ja ripareilla. Erityisesti diakoniatyön, lähetystyön ja kasvatustyön rooli ovat korostuneet viime vuosien kriiseissä. 

Diakoniatyo_tavoittaa_Kuvaaja_Kari_Rossi.jpg

Esimerkiksi seurakunnan diakoniatyö tavoittaa kaupunkilaisia arjen haasteissa. Kuvassa johtava diakoniatyöntekijä Anne Pöyry kauppakeskus Stellassa. Kuvan on ottanut Kari Rossi.

Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan diakoniatyössä on vuoden 2022 aikana kohdattu 9 236 avun tarvitsijaa. Yksin asuvia asiakkaita kohdattiin 5 967 ja lapsiperheitä 1 256 kertaa. Useimmissa kohtaamisissa syynä oli talous. Muita tärkeitä kohtaamisen syitä olivat terveys ja sairaus, ihmissuhteet sekä usko ja hengelliset kysymykset.

Kohdatuista asiakkaista eläkkeellä tai pitkällä sairausjaksolla oli 4 916 henkeä, työttömänä tai lomautettuna 2 755 henkeä ja työssä 489 henkeä. Taloudellisia avustuksia myönnettiin 386 kappaletta. Ruokakasseja jaettiin 3 864 kappaletta. Vähävaraisille on alettu Mikkelin seurakuntakeskuksella järjestää maksuton keittoruokailu tiistaisin kello 11 ja puuroaamiainen keskiviikkoisin kello 9. Vähävaraisten soppatiistai toteutuu myös Ristiinan seurakuntakeskuksella tiistaisin kello 11.

– Ruokailut ovat alkaneet tavoittaa väkeä ja ne selvästi tulevat tarpeeseen. Olemme päässeet hyvin tavoittamaan ominta kohderyhmäämme, ja ihmiset ovat olleet pääsääntöisesti tyytyväisiä toimintaan, kuvaa Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan johtava diakoniatyöntekijä Anne Pöyry.

– Diakoniatyön tarve vain kasvaa, kun väestö vähenee ja taloushaasteet voimistuvat. Meillä on entistä enemmän ihmisiä, joilla on erilaisia ongelmia, mutta yhdessä niihinkin pystytään vastaamaan, kehuu Pöyry tiimiään ja alueellista yhteistyöverkostoja.

Mikkelin tuomiokirkkoseurakunta tarjoaa myös keskustelutukea perheiden ja parisuhteiden ongelmatilanteisiin. Perheasiain neuvottelukeskus kohtasi vuoden 2022 aikana 288 asiasta. Toimintavuoden aikana käytiin 271 parineuvottelua, 492 yksilöneuvottelua ja 25 perheneuvottelua.

Myös lapset ja nuoret ovat löytäneet koronavuosien jälkeen takaisin seurakunnan toimintaan. Vuonna 2022 Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnassa pidettiin 18 rippikoulua. Ikäluokan 478 nuoresta tuomiokirkkoseurakunnan rippikouluun osallistui 425 nuorta ja muualla rippikoulun kävi 16 nuorta. 

Lapsityössä Ilta teille kahdelle, Hetki Aikaa ja Lapsi-Arkki antavat vanhemmille mahdollisuuden hengähtää hetken tai hoitaa asioitaan, kun seurakunnan lastenohjaajat pitävät huolta perheen pienimmistä. Myös Puumalan kerhojen toiminta on lähtenyt hyvin käyntiin seurakuntaliitoksen yhteydessä.  

Messuyhteisöt nousussa  

Jumalanpalveluksia Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnassa järjestettiin vuoden 2022 aikana yhteensä 365 kappaletta. Tilaisuuksien määrässä päästiin koronapandemiaa edeltäneelle tasolle. Osallistujia jumalanpalveluksissa oli yhteensä 25 037 kappaletta, kun koronapandemiaa edeltäneenä vuonna vastaava luku oli 35 835. Pudotusta kävijämäärissä on siis noin kolmasosa verrattuna vuoteen 2019. Osallistujamäärien muutos on samansuuntainen verrattuna useisiin muihin saman kokoluokan seurakuntiin, kuten Hämeenlinna-Vanaja, Kotka-Kymi tai Kouvola.

– Koronarajoitusten poistuttua oli nähtävissä ilo siitä, että voitiin vapaasti kokoontua yhteen. Ehkä tiettyä arkuutta on kuitenkin nähtävissä osallistujalukemissa. Ensimmäistä kertaa järjestetyt Beatles-messu ja sateenkaarimessu saivat hyvän vastaanoton, kirkkoherra Arja Huuskonen kertoo.

Myös tuoreehkot messuyhteisöt ovat keränneet vahvan osallistujakunnan. Esimerkiksi Lähemäen seurakuntatalon Lähismessut kokoavat keskimäärin noin 120 henkeä per tilaisuus.

Seurakunta tulee lähelle ihmistä myös elämän taitekohdissa. Vuonna 2022 hautaan siunaamisia toimitettiin Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnassa 582 kertaa. Osallistujamäärissä tämä tarkoittaa 13 086 kohtaamista. Kastetoimituksia oli 212, avioliittoon vihkimistä 50 ja avioliittoon siunaamista 11. 

– Seurakunnan tehtävä on tuoda erilaisten kriisien keskellä toivoa, turvaa ja rohkaisua. Tässä olemme onnistuneet, kokee Huuskonen. 

2023-03-14 20:30:00.0