Uutislistaukseen

Palmusunnuntaina neulekirkko Pitäjänkirkossa

Neulekirkko on ensimmäinen laatuaan, ja siihen voi osallistua esimerkiksi oman virkkuu- tai neuletyönsä kanssa. Palmusunnuntaina jumalanpalveluksia järjestetään kaikissa alueseurakunnissa. 

knit-g10f0587fc_1920.jpg

Käsillä tekeminen voi auttaa hiljentymisessä. Kuva: Pixabay

Mikkelin Pitäjänkirkossa järjestetään palmusunnuntaina 2. huhtikuuta kello 13 neulekirkko. Tämän muotoinen messu on ensimmäinen laatuaan. Kirkonmenojen aikana on sallittua neuloa ja asiaa helpotetaan muun muassa sillä, että virsien sanat heijastetaan seinälle, eikä kirjaa tarvita.

Ajatuksena on, että jokainen silmukka voi olla siunaus, rukous tai hyvän teko lähimmäisen puolesta. Käsillä tekeminen voi auttaa toista keskittymään kuuntelemiseen, toista hiljentymään omiin ajatuksiin tai keskusteluun Jumalan kanssa.

Neulekirkkoon voit tuoda myös lahjoitettavia neuletöitä, joita kerätään kirkkoon viritetyille pyykkinaruille ja koreihin. Käsityöt tullaan lahjoittamaan hyväntekeväisyyteen.

Palmusunnuntain jumalanpalvelukset

Klo 10 Messu Anttolan, Puumalan ja Ristiinan kirkoissa sekä tuomiokirkossa

Klo 13 English Service at the cathedral crypt

Klo 13 Neulekirkko Pitäjänkirkossa

Klo 13 Messu Suomenniemen kirkossa

Klo 17 Sanajumalanpalvelus Haukivuoren seurakuntatalolla

Mon Mar 27 14:33:28 EEST 2023