Uutislistaukseen

Senioritiistait jatkuvat keväällä monipuolisella ohjelmalla ja vierailijoilla

Kevään Senioritiistaissa puidaan suomalaista sisua sekä kuullaan elokuvamusiikkia.

Yleisöä istumassa pöytäryhmissä ja kuuntelemassa esitystä

Kevään Senioritiistait tarjoavat jälleen mahdollisuuden kiinnostaviin keskusteluihin ja asiantuntija-alustuksiin Mikkelin seurakuntakeskuksella. Tilaisuudet järjestetään kerran kuussa tiistaisin kello 10 seurakuntakeskuksen yläsalissa, ja jokainen tapahtuma päättyy yhteiseen lounaaseen ja kahvitteluun. Vapaaehtoisen lounaan hinta on kymmenen euroa.

Kevään ensimmäisessä tapaamisessa 28. tammikuuta pastori Markku Liukkonen avaa keskustelun suomalaisen sisun merkityksestä ja voimasta alustuksellaan "Suomalainen sisu". Helmikuun Senioritiistaissa 25. päivänä Anita Teittinen pohtii ystävyyden merkitystä ja sen tunnistamista alustuksessa "Mistä tunnet sä ystävän?". Kevään edetessä 25. maaliskuuta teologian tohtori Eriikka Jankko käsittelee uskon ja yhteiskunnan suhdetta alustuksellaan "Miten usko saa näkyä yhteiskunnassa?". Senioritiistait huipentuvat huhtikuun 29. päivänä kanttori Mikko Kallion musiikintäyteiseen alustukseen, jossa sukelletaan elokuvamusiikin maailmaan teemalla "Elokuvamusiikki". Elokuvamusiikkia kuultiin viimeksi edellisenä kesänä, jolloin kanttori Mikko Kallion Cinema – elokuvamusiikkia uruilla -konserttiin osallistui noin 500 kuulijaa. Nyt aihe saa jatkoa Senioritiistaissa.

– Viime kesän konsertti oli huikea menestys ja ylitti kaikki odotukset. Tällä kertaa Senioritiistain alustuksessani pohditaan musiikin merkitystä elokuvissa ja laajemmin kulttuurissa. Lisäksi tarjolla on myös musiikkinäytteitä, joten luvassa on sekä puhetta että musiikkia, Kallio kertoo.

Tilaisuudet alkavat perinteisesti yhteisellä lauluhetkellä tai rukouksella, jonka jälkeen vierailija johdattaa päivän teemaan puheenvuorollaan. Alustusten jälkeen on mahdollisuus keskusteluun ja ajatusten jakamiseen muiden osallistujien kanssa. Tilaisuuksia isännöi Matti Wirilander, joka on vetänyt Senioritiistai-toimintaa vuodesta 2016. Kaikille avoimiin tilaisuuksiin ovat uudet sekä vanhat kävijät tervetulleita.

22.1.2025 10.00