Uutislistaukseen

Yhteisvastuu 2025 tukee jälleen nuoria

Vuoden 2025 keräyksen avun vievät perille paikallisseurakunnat, Suomen Partiolaiset sekä Kirkon Ulkomaanapu. Keräyksestä ja kohteista kuulet lisää Yhteisvastuun starttitapahtumassa Stellassa lauantaina 8. helmikuuta. 

Kolme ihmistä keräyslippaan äärellä.

Yhteisvastuukeräykseen voit lahjoittaa perinteisten lippaiden lisäksi myös tilisiirrolla tai Mobilepaylla.

Yhteisvastuukeräys on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vuosittainen suurkeräys, joka kutsuu auttamaan hädänalaisia niin Suomessa kuin maailman katastrofialueilla. Tänä vuonna keräys juhlii 75-vuotiasta taivaltaan ja partio on mukana kotimaan keräyskohteena.

Vuoden 2025 keräystuotot käytetään siis heikoimmassa asemassa olevien nuorten unelmoinnin, tulevaisuususkon ja toimijuuden vahvistamiseen. Lähes kolmannes tuotoista ohjataan paikalliseen käyttöön – tänä vuonna partiotoimintaan. Paikallisen partiotoiminnan lisäksi keräyksen tuotosta 20 % ohjataan Suomen Partiolaisten kautta lasten ja nuorten rauhankasvatuksen edistämiseksi valtakunnallisella tasolla.

Varoja kerätään, jotta nuoret voivat kasvaa turvallisessa yhteisössä, harrastaa ja oppia uusia taitoja.

– Partio tuo sosiaalisuutta, kyvykkyyttä ja kaikenlaista itsensä kehittämistä. Jos on halukkuutta, partio on hyvä paikka treenata myös johtajan tehtäviä, kertoo seurakunnan tuore nuorisotyönohjaaja Pasi Sillanpää.

Sillanpäällä on myös itsellään pitkä partiokokemus Mikkelin Toimenpojista, joissa hän on toiminut vuodesta -89 niin lippukunnan johtajana, ryhmänvetäjänä kuin taustajoukoissa.

– Olen maksanut jäsenmaksun 53 vuotta, ja ihan alkuajoista saakka partiosta on jäänyt ystäviä omaan elämään. Toimareissa on saanut kasvaa rauhassa myös omassa uskossaan, sillä iltahartaudet ja ruuan siunaus kuuluvat toimintaamme, Sillanpää kertoo.

– Kaikissa lippukunnissahan kristillistä kasvatusta ei harrasteta, mutta silti pystymme toimimaan yhdessä isoilla leireillä ja tapahtumissa. Partiossa kaikki ovat samalla viivalla katsomuskannasta, lähtökohdista, kansalaisuudesta tai muista tällaisista tekijöistä riippumatta.

Sen lisäksi, että partio on kaikille avoin, maailmanlaajuinen ja kansainvälinen harrastus, on se myös turvallinen yhteisö ja tavoitteellista kasvatustoimintaa.

– Partion tavoitteena on kasvattaa persoonallisuudeltaan ja elämäntavoiltaan tasapainoisia, vastuuntuntoisia, aktiivisia sekä itsenäisesti ajattelevia yhteisön jäseniä, Sillanpää toteaa.

Partiotoiminnassa on mukana vuosittain yli 65 000 jäsentä ja Mikkelissäkin yli 500. Maailmanlaajuisesti partiolaisia on yli 40 miljoonaa yli 200 maassa. Suomessa on 750 lippukuntaa, joista seitsemän sijaitsee Mikkelissä.

Tapahtumavuosi starttaa Stellasta

Partiolaiset osallistuvat kampanjaan myös kerääjinä. Mikkelissä heitä voi nähdä lauantain 8. helmikuuta kello 11 alkavassa Yhteisvastuun perhestartissa Stellassa.

– Tilaisuudessa on tarjolla tietoutta, tarinointia ja liikuttavia musiikkihetkiä koko perheelle, vinkkaa kasvatuksen työalajohtaja Jenni Koskenkorva.

Paikalla on Pasi Sillanpään lisäksi muun muassa partiotyötä liputtava emerituspiispa Seppo Häkkinen. Musiikista vastaa seurakunnan työntekijöiden oma joukko.   

Tuttuun tyyliin erilaisia Yhteisvastuu-tapahtumia järjestetään ympäri seurakuntaa koko vuoden ajan, ja niistä tiedotetaan muun muassa seurakunnan verkkosivuilla ja kirkollisissa ilmoituksissa.

Myös maailman kriisitilanteiden keskellä elävät nuoret tarvitsevat tulevaisuuden mahdollisuuksia. Yhteisvastuukeräyksestä puolet ohjataankin Kirkon Ulkomaanavun kautta kansainväliseen katastrofityöhön. Käytännössä lahjoitusvaroilla mahdollistetaan nuorten koulunkäynti- ja koulutusmahdollisuuksia.

Lahjoittaminen on mahdollista kalenterivuoden loppuun saakka.

Lahjoita Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan Yhteisvastuukeräykseen Mobilepay-numerolla 52622 tai verkossa yhteisvastuu.fi/mikkelituomio. Tilisiirrossa (OP FI14 5000 0120 2362 28) käytä viitenumeroa 304366. Keräysluvat RA/2020/639 ja ÅLR/2024/7687. Kiitos lahjoituksestasi!

21.1.2025 09.45