Uutislistaukseen

Elokuvamusiikkimessussa kuullaan valkokankaan klassikkosävelmiä uruilla soitettuna

Puumalassa heinäkuussa vietettävä Elokuvamusiikkimessu on ensimmäinen laatuaan.

Puumalan kirkon ilmakuva

Kesävieraitten kirkkopyhän Elokuvamusiikkimessua vietetään heinäkuussa 13. päivä kello 10 alkaen Puumalan kirkossa. Messun toimittaa aluekappalainen Hanne Keijonen, ja musiikista vastaa kanttori Mikko Kallio, joka tulkitsee uruilla tunnetuimpia sävelmiä elokuvamaailmasta.

Elokuvamusiikkia hyödynnetään osana messun rakennetta. Osittain virsien paikalla kuullaan tuttuja elokuvasävelmiä, ja sävelet saavatkin tilaa messun kokonaisuudessa tavallista enemmän.

Elokuvamusiikkia uruilla -konsertit ovat hurmanneet yleisöä aiemmin Mikkelin tuomiokirkossa, ja konsertit ovat keränneet runsaasti kuulijoita. Nyt ne tuovat tunnelmaa myös Puumalaan, jossa elokuvamusiikkiaiheista messua vietetään ensimmäistä kertaa.

Messun jälkeen seurakunta tarjoaa kaikille kirkkokahvit seurakuntakodilla, jossa saadaan kuulla lisää elokuvasävelmiä kahvittelun lomassa.

Puumalan aluekappalainen Hanne Keijonen kertoo, että kesävieraitten kirkkopyhä on erityisesti omistettu kesäasukkaille ja matkailijoille.

– On tärkeää, että seurakunta huomioi myös kesäasukkaat ja vieraat. Sunnuntain kirkkopyhä onkin nimetty heille. Kaikki paikallisetkin ovat silti lämpimästi tervetulleita tähän kirkkopyhään.

Puumala on vilkas kesä- ja mökkipaikkakunta, jonka asukasluku viisinkertaistuu kesäkuukausina. Kesän asukasmäärä näkyy myös jumalanpalveluksissa, joissa väkeä on ollut selvästi enemmän jo alkukesästä.

Tervetuloa tiekirkkoon!

Tänä kesänä Puumalan kirkko toimii ainoana tiekirkkona Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan alueella. Kirkkoon voi tutustua omatoimisesti tai oppaan johdolla sen aukioloaikoina. Tiekirkko on avoinna 9.6.–31.8.2025 joka päivä kello 10–16.Opas on paikalla kirkon aukioloaikojen mukaisesti.

Lämpimästi tervetuloa mukaan viettämään yhteistä kesävieraitten kirkkopyhää ja vierailemaan Puumalan kirkossa! Lisätietoja seurakunnan kesän ajan tilaisuuksista löydät painamalla tästä linkistä.

20.6.2025 10.00