Uutislistaukseen

Sadonkiitosmessua ja messuryhmätoimintaa

Sunnuntaina 7. lokakuuta Mikkelin Pitäjänkirkossa vietetään Sadonkiitosmessua. Messun yhteydessä siunataan työhön seurakunnan uusia työntekijöitä ja messuryhmäläisiä. Messun jälkeen on tilaisuus, jossa on tarjolla uutispuuroa, kakkukahvit sekä mahdollisuus kuulla uusista työntekijöistä ja messuryhmässä toimimisesta.

Pitäjänkirkko kesämaisemassa.

Seurakuntapastori Hanne Keijonen tykkää yhdessä tekemisestä ja näkee osallisuuden ja yhteisöllisyyden keskeisenä osana jumalanpalvelusta. Keijonen on koonnut alkusyksyn aikana jumalanpalveluksesta innostuvia seurakuntalaisia kokoon Mukana messussa –projektiin.

Seurakunta on ensisijaisesti yhteisö, johon kuuluvat kaikki seurakuntalaiset, ei vain työntekijöiden joukko. Nyt meneillään oleva messuryhmäläisten ja yhdyshenkilöiden koulutus on toivottavasti vasta alkusoittoa yhteisöllisyydelle jumalanpalveluksissa, Keijonen sanoo.

Messuryhmäläiset voivat osallistua ja olla mukana monissa eri tehtävistä tervetulleeksitoivottamisesta tekstinlukuun ja kellon soitosta esirukouksen valmisteluun. Hanne Keijonen kertoo, että nyt ajatuksena on koota messuryhmiä, jotka koostuvat yhdyshenkilöstä ja ryhmäläisistä.

Yhdyshenkilö valitsee jumalanpalveluksen, joka itselle sopii, sekä kokoaa ryhmäläisistä porukan ja yhdessä he tulevat toteuttamaan messua meidän työntekijöiden kanssa. Kenties ryhmä tulee mukaan jo suunnittelemaan messua.

Tarkoituksena on kokoontua messuryhmäläisten kanssa keskustelemaan ja kouluttautumaan joitain kertoja vuodessa. Toiminnasta kiinnostuneet pääsevät ryhmiin mukaan vaikka kesken vuotta.

- Ehtoollisavustajan tehtävä on poikkeus, siihen kutsutaan, siihen kuuluu perehdytys ja ehtoollisavustuslupa pitää olla kirkkoherralta.

****

Sadonkiitosmessu sunnuntaina 7. lokakuuta klo 10 Mikkelin Pitäjänkirkossa. Messun jälkeen tarjolla uutispuuroa ja kakkukahvit. Mukana messussa ovat MTK Mikkelin Maa- ja kotitalousnaiset.

 

Wed Oct 03 14:51:00 EEST 2018