Uutislistaukseen

LapsiArkki antaa yksinhuoltajalle omaa aikaa ja lapsille hyvää tekemistä

”Sydämen pohjasta kiitos," sanoo yksi LapsiArkkia käyttävä yh-vanhempi. Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan LapsiArkki on yhden vanhemman perheille tarkoitettu maksuton palvelu. Se jatkuu toukokuun loppuun ja on seuraavan kerran taas ensi tiistaina.
lasten tekemää taidetta pöydällä olevissa piirustuksissa

Vanhempi voi tuoda minkä ikäiset lapset tahansa LapsiArkkiin ja saa itselleen omaa aikaa lasten ollessa LapsiArkissa.

- Toiminta on maksutonta ja avointa kaikille. Paikalla on työntekijöitä varhaiskasvatuksesta ja nuorisotyöstä, joten eri-ikäiset lapset ovat tervetulleita, kertoo lastenohjaaja Paula Gynther.

Ryhmä kokoontuu kerran viikossa tiistaisin klo 17–19 Mikkelin seurakuntakeskuksella, Savilahdenkatu 20. Kevään viimeinen LapsiArkki on 28. toukokuuta.

- LapsiArkkiin pääsee ja mahtuu mukaan kesken kauden. Etukäteen ilmoittautuminen on henkilökuntamotoituksen takia tärkeää, Gynther sanoo.

Ilmoittautuminen tehdään nettisivujen kautta helpolla lomakkeella.

- Minulta voi kysyä lisätietoja vaikka soittamalla, kannustaa Gynther.

Hyvää elämään

LapsiArkkia käyttäneet vanhemmat ovat olleet tyytyväisiä palveluun. Neljän vanhemman palaute kertoo, että kaikki osapuolet ovat saaneet palvelun kautta hyvää elämäänsä.

Lasten iän tasoista puuhaa, monipuolisesti. Myös leivontaa on ollut. Lapset huomioidaan. Otetaan vahvuudet ja heikkoudet huomioon. Ilmapiiri on rento, ystävällinen ja lapsiläheinen. Lapseni käyvät säännöllisesti LapsiArkissa, tykkäävät ja ovat saaneet uusia ajatuksia. Samalla yh-äiti saa hetken omaa aikaa ja aikaa kolmannelle kouluikäiselle lapselle. Ulkoilu olisi joskus kiva, mutta ei välttämättömyys.”

Olen äärettämän kiitollinen LapsiArkki-ryhmästä. Se suo minulle hetken omaa aikaa, joka on muuten todella harvassa. Lapseni nauttii ryhmästä ja on aina innoissaan tulossa. Ohjaajat ovat ihania ja lapsilla paljon kivoja touhuja. Sydämen pohjasta kiitos.”

Näkyvyyttä enemmän! Ennen kevätkauden alkua etsin tietoa, milloin se alkaisi. Muuten todella hyvä, ajallisestikin lapsen aikatauluun juuri sopiva. Lapsi on tykännyt hirveästi! Kotiin mukana tulleet taideteokset ja leipomukset ovat ilahduttaneet kovasti.”

Todella iso apu äidille ja ihanaa kun lapset saa jättää huolehtivien aikuisten kanssa. Viihtyvät hyvin ja tulevat LapsiArkkiin mielellään. Iso kiitos ja sydän teille.”

***

Ilmoita lapsesi LapsiArkkiin tästä.Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Lisätietoja lastenohjaaja Paula Gynther p. 0400 143 425

2019-04-10 14:18:00.0