Uutislistaukseen

Pääsiäisenä kuljetaan valoa kohti - yön messussa juhlitaan bändin kera

Mikkelin tuomiokirkko-seurakunnassa pääsiäisen kohokohta on pääsiäisyön messu. Pappi Petteri Kilpeläinen on silloin mielellään töissä, sillä messussa musta alttari vaihtuu valkoiseen ja pääsiäisen sanomasta avautuu ilo.

Petteri Kilpeläisen kasvoille paistaa ihana uarinko, hän hymyilee vienosti ja hänellä on mustat aurinkolasi...

Oman elämän ilon aiheet ovat pappi Petteri Kilpeläiselle kuin uusia pääsiäisiä.

Pääsiäisyön messu pidetään Mikkelin tuomiokirkossa lauantaina 20.huhtikuuta klo 23. Mukana ovat piispa Seppo Häkkinen ja tuomiorovasti Juha Palm. Kanttorina toimii Mikko Kallio, jonka lisäksi musiikista huolehtivat myös Fermaatti-kuoro ja bändi.

- Virret on valoisia ja pitkänäperjantaina mustaksi puettu alttari riisutaan ja vaihdetaan valkoiseen. Urut soivat taas ja kynttilöitä poltetaan. Liturgi lukee pääsiäisylistyksen ja toivotetaan rauhaa toisillemme. Juhlavuutta tuodaan esille kaikin mahdollisin tavoin, yömessua myös tekevä Petteri Kilpeläinen kertoo.

- Pääsiäisyönä kannattaa tulla kirkkoon ihan senkin takia, että saa toisten kirkkovieraiden kanssa juhlistaa pääsiäisen riemua ja päättää paastonajan juhlallisin menoin.

- Tunnelma on yömessussa hyvinkin liikuttava ja lämmin.

Uusia pääsiäisiä läpi vuoden

Suomalaisille pääsiäinen ei juhlana voita joulua. Petteri Kilpeläinen myöntää, että hänenkin on välillä vaikea saada pääsiäisestä otetta samalla tavalla kuin joulusta.

- Välillä tuntuu jopa siltä, että pitää pinnistellä, jotta se pääsiäinen tuntuisi jossain. Pääsiäinen juhlistaa myös alkanutta kevättä ja pääsiäiseen liittyy iloa uuden elämän alusta, auringon voittamisesta ja vuodenkierron vaihtelusta. Iloa on vaikeaa pakottaa itseensä, jos ei siihen ole henkilökohtaista aihetta, mutta oman elämän ilonaiheet ovat aina kuin uusia pääsiäisiä. Siksi pääsiäisestä voi iloita läpi vuoden.

- Savolaisesta pääsiäisenvietosta en junantuomana osaa kovastikaan kertoa, mutta lähipiirissäni pääsiäistä vietetään tulemalla yhteen ja syömällä juhla-ateria. Koti on koristeltu kirkkailla ja kauniilla väreillä ja koristeilla, Kilpeläinen tietää.

2019-04-15 11:19:00.0