Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Mikkelin tuomiokirkossa suosituksi tulleet läpi kesän torstaisin järjestettävät ilmaiskonsertit jatkuvat vielä 8. elokuuta saakka. Kirkon ovista on pujahtanut reilut sata ihmistä jokaiseen konserttiin jäähylle ja nautimaan pienestä musiikkihetkestä joka viikko.
Konserttisarjan käynnisti huipulahjakas pianisti Janne Oksanen (s. 1994).
Konsertteja organisoiva kanttori Päivi Karjalainen toteaa, että kesällä Mikkelissä liikkuu paljon lomalaisia ja turisteja ja kesän konserteissa käykin enemmän kuulijoita kuin talvella.
- Mikä onkaan mukavampaa, kuin hengähtää hetkeksi kaupunkireissun lomassa kuuntelemaan musiikkia ja vieläpä ilmaiseksi, Karjalainen huomauttaa.
Itse hän inspiroituu erityisesti laulumusiikista ja on kiinnostunut ihmisäänen monista vivahteista ja sävyistä. Erityinen ilonaihe Karjalaiselle tänä kesänä ovat olleet lahjakkaat nuoret muusikot.
Yksi heistä oli konserttisarjan käynnistänyt nuori huippulahjakas pianisti Janne Oksanen, joka soitti konsertin Chopinin balladien sävelin. Yleisö nousi lopuksi taputtamaan seisaaltaan ja sai pianistin soittamaan vielä pari ylimääräistä biisiä.
- Toinen biisi oli oma sävellykseni. Siihen olen saanut inspiraation pelimaailmasta, Oksanen hymyilee.
- Oli mahtava tulla Mikkeliin ja vielä sain tällaisen vastaanoton. Toivottavasti saan tulla uudestaan, nuori mies toteaa iloisena saamastaan suosiosta.
Mikkelistä Japaniin
Konserteissa on kuultu niin paikallislähtöisiä taiteilijoita kuin kansainvälisiä. Elokuun ensimmäisenä konsertissa ”Kaiu, kaiu, lauluni” sopraano Anna Immonen ja pianisti Hanna Kuosmanen-Mehta esittävät T. Kuulan ja S. Rahmaninovin lauluja.
Kesän viimeisessä konsertissa 8. elokuuta ”Mitä soivat kirkonkellot” on harvinaislaatuinen mahdollisuus kuulla kahta konserttikannelta, joita soittavat Marja Nevankallio ja japanilainen arkkitehti Makiko Oba. Konsertissa kuullaan perinteisestä kirkonkellosävelmistä nousevaa sekä uudempaa kelloaiheista sävellettyä musiikkia.
***
Kesän musiikkihetket Mikkelin tuomiokirkossa joka torstai klo 12 läpi kesän päättyen 8.8. Konsertteihin on vapaa pääsy. Kolehti kerätään seurakunnan musiikkityölle.
Lisätietoja Päivi Karjalaiselta paivi.karjalainen@evl.fi p. 0400 143 268
***
Esiintyjät elokuussa:
1.8. klo 12: Kaiu, kaiu, lauluni Anna Immonen - sopraano ja Hanna Kuosmanen-Mehta - piano
8.8. klo 12: Mitä soivat kirkonkellot Marja Nevankallio ja Makiko Oba - konserttikanteleet
25.7.2019 15.26