Uutislistaukseen

Uusi kirkkoherra aloittaa helmikuussa

Arja Huuskonen aloittaa Mikkelin kirkkoherran tehtävät 8. päivä helmikuuta.

Arja Huuskonen uusi tuomiorovasti kirkkoherra mikkeli

Kuva: Veikko Hiiri

Huuskonen lopetti Pihtiputaan ja Kinnulan seurakuntien kirkkoherran työt joulukuussa 2020. Hän pitää vuosilomaa ja järjestelee elämistä Mikkelissä. Arja Huuskonen on Mikkelin paluumuuttaja, hän työskenteli pappina tuomiokirkkoseurakunnassa muutamia vuosia sitten.

Kirkkoherran virkaan asettaminen ja siunaaminen sekä juhlajumalanpalvelus pidetään maaliskuun ensimmäisenä sunnuntaina 7.3.2021
 

Tuomiorovastiksi valittiin teologian maisteri Arja Huuskonen.
 

Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan kirkkovaltuusto valitsi  tiistaina 27.10.2020 kirkkoherran. Valinnassa äänestettiin kolmen ehdokkaan välilläLinkki avautuu uudessa välilehdessä. Äänet jakaantuivat Arja Huuskoselle 21, Minna Rikkiselle 12 ja Ann-Maarit Joenperälle 0 ääntä.  

Ehdokkaat olivat Mäntyharjun seurakunnan kirkkoherra TT Ann-Maarit Joenperä, Pihtiputaan ja Kinnulan seurakuntien kirkkoherra TM Arja Huuskonen ja Kirkkohallituksen asiantuntija TT Minna Rikkinen.  Nykyinen kirkkoherra, tuomiorovasti Juha Palm jää eläkkeelle 31.11.2020. 

Kirkkoneuvosto asetti kokouksessaan 31.3.2020 työryhmän valmistelemaan lausunnon kirkkoherran viran erityisistä tarpeista sekä esityksen kirkkovaltuustolle kirkkoherran vaalitavasta. Työryhmä esitys lausunnoksi kirkkoherran viran erityisistä tarpeista: 

Johtamistaidot  

Hengellinen johtajuus, jossa selkeästi sitoudutaan kirkon uskoon ja oppiin. Hallinnollinen ja taloudellinen osaaminen, kannustava henkilöstöjohtaminen, kokonaisuuksien hallinta sekä kyky johtaa seurakunnan strategiatyöskentelyä.  

Yhteistyötaidot 

Vuorovaikutus- ja tiimityötaidot. Taito luoda yhteistyöverkostoja seurakunnassa sekä eri herätysliikkeiden ja sidosryhmien kanssa. Kyky tukea ja aktivoida luottamushenkilöitä, maallikkotoimintaa sekä vapaaehtoisverkostoja.  

lnnovatiivisuus  

Kyky luoda ja toteuttaa uusia visioita, taito analysoida toimintaympäristön muutoksia ja priorisoida niiden edellyttämiä toimenpiteitä.  

 

Julkisuuslain 24 $ 1 momentin 29 kohdan mukaan viranhakijalle tehdyt psykologiset testit ja muut vastaavat soveltuvuusarvioinnit ovat aina salassa pidettäviä. 

Lisätietoja

kirkkovaltuuston puheenjohtaja Petri Pekonen , p. 040 358 7639
vt. kirkkoherra Hilveliisa Ukkonen  p. 0400 143 241 , hilveliisa.ukkonen@evl.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä 

2021-01-12 09:19:00.0