Konsertti - Lavrenchukin musiikkiperhe

su 5.5. klo 17.00
konsertti ristiinassa

Ristiinan kirkko

Tervetuloa kuulemaan monipuolista laulu- ja soitinmusiikkia

Ristiinan kirkossa kuullaan sunnuntaina 5. toukokuuta kello 17 alkaen Lavrenchukin musiikkiperheen taidonnäytteitä. Ohjelmistossa on klassista, suomalaista, slaavilaista ja heprealaista laulu- ja soitinmusiikkia. Konserttiin ei ole pääsymaksua, mutta vapaaehtoisen kolehdin voi maksaa.

Suomeen jo vuonna 20027 muuttaneet Lavrenchukit asuvat nykyään Pohjois-Karjalan Liperissä, josta käsin he käyvät konserttimatkoilla loma-aikoina ja viikonloppuina. Perheen vanhemmista Igor on harmonikkataiteilija ja kapellimestari ja Svetlana pianisti ja kuoronjohtaja.

Vanhempien lisäksi esiintymisareenalla nähdään viisi lasta. Heistä esimerkiksi Anastasia soittaa pianoa, Alena viulua, Svetoslav selloa, Mariia-Kristina kannelta ja Elisa-Liel viulua.

Lavrenchukeilla on perhemissio, eli Lavrenchukit kiertävät perheenä monissa maissa esittämässä aina hengellistä musiikkia.

Tytär Alena kertoo, että on vaikea valita oman perheen soittamista kappaleista suosikkeja.

– Kaikki kappaleet ovat niin erilaisia. No, ehkä parhaita ovat sellaiset, joissa esiinnyn itse. Pidän erityisesti heprealaisesta musiikista, hän hetken miettimisen jälkeen kertoo.

  • Musiikki Musiikki

Linkki avautuu uudessa välilehdessä


Järjestäjä

Ristiinan alueseurakunta