Pappien blogi

Tällä sivulla voit lukea viikoittain vaihtuvan pappien blogin. Seurakuntamme papit kirjoittavat kaikesta maan ja taivaan väliltä. Aiemmat blogikirjoitukset voit selata vasemmalta löytyvästä listasta.

Näköalapaikalla

Silloin tällöin, käyn perheemme koiran ”Olivian” kanssa metsäisen vuoren rinteellä, josta näkyy kauas. On ollut jännä huomata se, miten myös lenkkikaverini Olivia istahtaa näköalapaikallemme tullessa ja katselee samaan suuntaan, jonne itsekin mielelläni katseeni kiinnitän. Koiramme käytöstä tarkkaillessani, tulee sellainen vahva tunne, että Oliviakin nauttii siitä, että katse voi suuntautua kauas, horisontissa siintävään havumetsäalueeseen. Siinä tuota yhteistä suosikkimaisemaamme katsellessamme, olen ihaillut sitä, miten eri etäisyydellä ja eri korkeudella, silmien edessä levittäytyvien metsäalueiden väri vaihtelee. Kaukaisimpien, yli 10 kilometrin päässä olevien puiden väri on tumman, syvän vihreä. Siitä, katseen siirtyessä lähemmäs, kohoaa vaaleamman vihreän värinen metsäalue, vaihtuen jälleen katseen kohdistuessa toisen paikkaan ja toiselle etäisyydelle, uuteen värisävyyn. En koskaan väsy katselemaan tätä värien kirjoa ja maisemassa vastaan tulevaa kauneutta ja syvyyttä. Kiikarien varaaminen tuolle näköalapaikalla, lisää vielä tämän kokemuksen rikkautta, voihan silloin maisemasta poimia pienen pieniä yksityiskohtia, jotka ehkä muuten jäisivät näkemättä.

Näköalapaikalla on hyvä olla, siinä voi ikään kuin rauhassa tarkastella suurempaa kokonaisuutta – katsella kauas ja ehkä myös ymmärtää jotain. Näköalapaikkoja on hyvin erilaisia. Koen nyt itse olevani myös omassa elämänvaiheessani eräänlaisella näköalapaikalla, olenhan päättämässä lähes 20 vuoden taivalta papin virassa Mikkelissä. Aiemmin olen ollut tällaisessa vastaavanlaisessa tilanteessa kahdesti, jättäessäni ensimmäisen palvelupaikkani papin virassa Vihdin seurakunnassa ja sen jälkeen, vielä kaksi vuotta palveltuani ”suuren puukirkon”, Kerimäen, seurakunnan ja palvelutehtäväni siellä.  

Mutta nyt tämä ”näköalapaikka”, jossa parhaillaan olen, eroaa näistä kahdesta edellisestä. Aiemmin olin jättämässä palvelutyöni, koska olin siirtymässä uuteen seurakuntaan, uudelle alueelle. Mutta nyt ei ole näin. Työn ”valjaat”, jotka pappisvihkimyksen yhteydessä, otin päälleni kesäkuun alussa, 30 vuotta sitten, saan nyt riisua kokonaan pois. Nyt on työura tulossa päätökseen ja on alkamassa uudenlainen elämänvaihe – eläkkeelle jäämisen aika.

Kun nyt tällä näköalapaikalla ollessani mietin, millainen on se maisema, joka täältä avautuu, huomaan olevani aivan mahdottoman haasteen edessä. Katselenhan koko taaksejäänyttä työuraa – kaikkea sitä, mitä näihin vuosikymmeniin on sisältynyt. Aivan niin kuin maisemaa katsellessa, katse kiinnittyy välillä eri kohtiin, tapahtuu nyt. Muistot työtehtäviä aloitettaessa ja niiden keskeltä palautuvat mieleen – myös työtoverit ”kulkevat” tällä ”työuran filminauhalla”; toiset vain hetken aikaa ja toiset pidemmän ajan. Omat epäonnistumiset töiden keskellä ovat siellä, mutta myös ne hetket, jolloin koin olevani oikealla paikalla. Ponnistelujen, taistelujen, mutta myös voittojen aika on nyt ohi. Saan ja minun pitääkin hellittää. Tällä näköalapaikalla, saan kuitenkin katsella – ei vain taaksepäin, vaan myös eteenpäin. Vaikka yksi elämänvaihe onkin tulossa päätökseen – uusi on alkamassa; eikä vielä ole ollenkaan selvää, mitä kaikkea tuo uusi aika tuo tulleessaan.

Elämään väistämättä kuuluvien muutosten keskellä me kaikki olemme oman elämämme ”näköalapaikalla”. Vaikka kaikki onkin työurani niin kuin koko elämäni eri vaiheissa ollut muutoksen alaisuudessa – on siellä kuitenkin jotain, joka ei muutu. Ja se on Jumalan todellisuus, Hänen läsnäolonsa ja armonsa elämäni matkan keskellä. Onko tämä jotain, joka antaa rauhan irrottaa menneestä ja kulkea kohti edessä olevaa. Tietoisuus siitä, etten tee tätä matkaa sittenkään yksin. Elämäni erilaisilla näköalapaikoilla, saan katsella taaksejäänyttä ja edessä siintävää yhdessä Hänen kanssaan, joka sanoo sanassaan näin:

” Älkää entisiä muistelko, älkää menneistä välittäkö. Katso, minä teen uutta; nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa? Niin, minä teen tien korpeen, virrat erämaahan.”

(Jes. 43:18,19, vuoden -33 käänös)


Hänen seuraansa, Hyvän Paimenen, Jeesuksen Kristuksen seuraan, kutsun sinuakin. Hänen kanssaan on hyvä katsella taakse jäänyttä ja jatkaa edessä olevaa elämän matkaa. Yhteisistä vuosikymmenistä Vapahtajaa ja teitä ”kanssakulkijoitani” kiittäen.

Erkki Laine, kappalainen

 

Papin virkapuku ja liperit. Yläosassa teksti pappien blogi.