Alttaritaulu, seinäasetelmat ja taulut
Nykyistä alttaritaulua edelsi ensinnäkin vuonna 1899 maalattu Jeesus kahden enkelin keskellä. Sen maalasi lappeenrantalainen maalarimestari A. Niemi ison ristin tilalle. Seuraavan väliaikaisen alttaritaulun aiheesta Siunaava Kristus maalasi kirkkoherra Kustaa Mortimer Martinin rouva Edith Martin. Sekä Niemen että Martinin taulut ovat tuntemattomalla tavalla kadonneet.
Vanhassa, edellisessä Suomenniemen kirkossa ei ollut lainkaan alttaritaulua, vaan sen sijalla oli pieni krusifiksi eli ristiinnaulitun kuva.
Suomenniemen kirkossa on myös kaksi seinäasetelmaa, Ajan aallot ja Soli Deo gloria, joiden muodostamisessa on käytetty vanhoja urkupillejä. Urkupillireliefit ovat Tyyne Nirkko-Leskelän.
Sama tekijä on maalannut kirkkoon myös kaksi taulua. Toisessa tietäjät itäisiltä mailta ovat saapuneet kumartamaan Jeesus-lasta ja toisessa Jeesus on ristillä.
Lähde: Suomenniemi 1689–1989 ajan aalloilla – Tyyne Nirkko-Leskelä 1989.