Musiikin maailmasta kirkon töihin - Yhteinen näky kantaa kasvatuksen työalajohtajaa

Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan kasvatuksen työalajohtaja on pirteä Jenni Koskenkorva, jolla on nauru herkässä. Hän työskentelee kasvatuksen tiimissä, johon kuuluvat niin varhais- kuin nuorisokasvattajat. 

– Meillä on tähän mennessä paras työtiimini, huipputiimi, jonka alansa asiantuntijoita ihailen, Jenni suitsuttaa.

Tiimissä eri-ikäiset ja eri vastuualueita edustavat tekijät toimivat solidaarisesti yhdessä. Auttamistahtoa on yhteistyössä, joka ylittää omien vastuualueiden rajat. Esimerkiksi poissaoloista ottaa aina joku koppia.

Jenni aloitti kasvatuksen työalajohtajana Mikkelissä viime syksynä. Sitä ennen hän oli ehtinyt olla pari vuotta opintovapaalla ja huomannut elämässään tarpeen muutokseen. Hän käynnisti loppuelämän työpaikan etsimisen, ja siihen sopivaan saumaan osui tuomiokirkkoseurakunnan käynnistämä haku.

– Tämä paikka siis aukesi vastaten kaikkiin odotuksiini, valituksi tullut Jenni muistelee.

Tuomiokirkkoseurakunta on hänestä paitsi luotettava työnantaja myös toimintatavoiltaan ajassa kehittyvä.

– Meillä tehtävän suhteuttaminen on tärkeää. Kasvatuksen alalla on muutoksia, joiden ilmiöitä on tunnistettava ja niihin ennakoitavakin, Jenni pohtii.

Lievästi mutkitellen kirkon vastuunkantajaksi

Jennin lapsuudenhaave oli ryhtyä musiikinopettajaksi. Niinpä hän on suorittanut 160 opintopistettä musiikkikasvatuksen opintoja ja ollut vähän aikaa musiikinopettajan töissäkin. Sitten kirkon maailma alkoi kutsua Jenniä. Vuonna 1998 hän opiskeli kirkon nuorisotyönohjaajaksi. Ensimmäinen seurakunnan työpaikka oli Kuusamossa, missä vierähti kolmisen vuotta. Pisimmän pestinsä ahkera nainen on tehnyt Oulussa, jossa hän oli noin 20 vuotta nuoriso-ohjaajana ja tiimivastaavana. Tekipä hän välillä lastenohjaajan töitäkin.

Suorittaessaan sosionomi-diakoniopintoja, Jenni oli samalla ajoittain freelance-pohjalta muskariopettajana.

– Kasvatuksesta olen tehnyt kaikenlaisia pestejä, Jenni hymyilee.

Koronan jyllätessäkään Jenni ei pysähtynyt, vaan ahkeroi valmiiksi teologian kandidaatin opinnot. Nyt hän jatkaa opiskeluaan tavoitteena teologian maisterin tutkinto. Perhekin on aina tukenut Jennin opiskeluhaluja.

Johtajaakin tarvitaan kentällä

Millaista Jennin arkityö nykyään sitten on? Jenni vastaa työntekijän resursoimisesta, isojen linjojen vetämisestä ja verkostoyhteistyöstä, jossa on pysyttävä kuulolla yhteistyömahdollisuuksista. Esihenkilötyössä hän huolehtii alaistensa kohtaamisista, hyvinvoinnista ja kuulumisien kuuntelemisesta.

– On havaittava se, mikä vahvistaa yhteistä hyvää. Oman työnäkyni on oltava todella selkeä. Osa työnäkyäni on se, että teen itsekin kenttätyötä. Esimerkiksi viime viikonloppuna olin nuorten leirillä, Jenni kuvailee.

Hänestä työn kipupisteet ymmärtää aivan eri lailla, kun itsekin jalkautuu kentälle.

Entä kenelle seurakunnan kasvatustyö Jennin näkemyksen mukaan sopii?

– Ihmisille, joilla on tarve tehdä merkityksellistä työtä lasten ja nuorten parissa. Ja sellaisille, jotka todella kokevat lasten ja nuorten kohtaamiset. Käytän mielellään termiä pysähtynyt läsnäolo. Hetkittäiset kohtaamiset ovat syviä: kuin aika pysähtyisi.

Jennistä seurakunnan kasvatustyö sopii myös erilaisille tyypeille. Niin introverteille kuin ekstroverteille löytyy oma paikkansa ja tarpeensa. Esimerkiksi ekstrovertti tavoittaa kaltaisensa toisen ekstrovertin hyvin.

– Erilaisuus on kaunis rikkaus, Jenni päättää.

Teksti ja kuva: Virpi Kontinen