Eeva Sunna on omistautunut pitkään muun muassa pyhäkoulun pitämiselle ja taidekerholle 

Vapaaehtoistyötä voi tehdä vain vähän - pienikin apu auttaa. Seurakunnasta löytyy myös vapaaehtoistyön konkareita, joilla on kokemusta monenmoisesta. Anttolalainen Eeva Sunna on yksi heistä.

Anttolalainen Eeva Sunna on laulanut nyt joitakin vuosia Anttolan pienessä mutta taidokkaassa kirkkokuorossa ja käy ahkeraan myös vapaaehtoisten peitto- ja viittatalkoissa. Talkoissa hän on ollut mukana reilun vuoden. Seurakuntatalolla kokoontuvien kudontanaisten kokoamat neuletilkkupeitot päätyvät tällä erää avuksi Ukrainaan, ja viittatalkoot ovat nyt olleet tauolla. 

Kun Sunna lähtee muistelemaan menneitä vuosia, paljastuu, että hän on todellinen vapaaehtoistöiden vakiokasvo Anttolassa.  

– Pyhäkoulutyötä oikein rakastin ja teinkin sitä kaikkinensa noin 20 vuoden ajan. Noin vuonna 1976 paikallisseurakunta lähetti minut alan kurssille. Pyhäkoulun pitäjäksi päädyin hyvän ystävän pyynnöstä, hän aloittaa. 

– Lapset ja nuoret ovat erityisesti olleet sydämelläni. Monesti nuoria saatetaan moittia ja ajattelin, että tätä en voi tehdä, ellen ole itse valmis heitä auttamaan.   

Myös seurakunnan luottamuselimissä Sunna on vaikuttanut pitkään, ja niihinkin häntä pyydettiin. Hän on ollut sekä Anttolan että Mikkelin kirkkoneuvostossa ja -valtuustossa, joista Anttolassa edustajuus oli palkaton. Ensimmäisenä ehdokasvuonnaan hän sai yllätyksekseen äänivyöryn. 

Kolmanneksi hän on ollut pitkä aika sitten diakoniajohtokunnan jäsen asuinkunnassaan. Neljäs vapaaehtoinen työsarka on ollut koululaiskerhon vetäminen, jonka hän aloitti omien opiskelujensa jälkeen. Viimeisimmäksi maalaamista harrastava nainen on vetänyt Iloa luovuudesta -taidekerhoa lapsille. Taikkari sai lasten suuren suosion. 

– Vedin kerhoa 11 vuotta, ja se oli todella mukavaa. Kaikki alkoi siitä, kun innostuin paperimassatöistä, Sunna muistelee.  

Vapaaehtoisuudesta iloa ja voimaa omaan arkeen

Vapaaehtoistoiminta seurakunnassa on antanut uskoon vuosikausia sitten tulleelle Sunnalle ensiksikin paljon iloa. Hän on persoona, joka kantaa mielellään vastuuta, jos vain niin jaksaa tehdä.  

– Vapaaehtoisuudesta olen myös saanut hengellistä pääomaa esimerkiksi Raamattuun tutustumisen kautta. Uskosta on tullut minulle turvapaikka, hän hymyilee.  

– Lähtökohta kaikelle tekemiselle on kokemus, että olen itse saanut niin paljon. Tästä olen sitten käynyt itsekin antamaan.

Isoja haasteita ei ole hänen vapaaehtoistoiminnan polulleen kasaantunut. Hän on myös ennen vanhaan, kerhoja vetäessään, saanut seurakunnalta tukea materiaalien ja tarvikkeiden muodossa.  

– Lisäksi silloinen lapsityön ohjaaja auttoi järjestelyissä, Sunna kertoo.  

Sunnan mukaan Anttolan alueseurakunnan alueella toimii seurakunnan ohella harvoja muita vapaaehtoistoimijoita. Yhteistyökin on siksi lähes olematonta. Seurakunnan itse organisoima kesäinen kirkkotapahtuma satamassa taas on ollut todella suosittu.   

Nykyään Sunna iloitsee siitä, että vapaaehtoisjoukkoihin on saatu ainakin yksi uuttera nuorempaa sukupolvea edustava vapaaehtoinen.  

– Itse olen yrittänyt houkutella kirkkokuoroon uusia laulajia, mutta heikoin tuloksin, hän harmittelee.  

Sunna ehdottaa, että laadittaisiin alueellisesti lista kaikesta siitä, mitä vapaaehtoiset voisivat auttaakseen tehdä. Listasta halukkaat voisivat sitten tarttua itseään kiinnostaviin tehtäviin.  

Teksti ja kuva: Virpi Kontinen