”Kun autan muita, minuakin autetaan” – Botswanalaisessa luterilaisuudessa korostuvat armo, liike ja yhteisöllisyys

Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan nimikkolähetti Maria Stirling työstää parhaillaan pro gradu -tutkielmaa Helsingin teologiseen tiedekuntaan. Tutkimuksen aiheena on Botswanan luterilainen kirkko ja luterilainen identiteetti.

Kokemusta maasta löytyy myös omasta takaa; onhan Stirling toiminut Botswanassa Suomen Lähetysseuran lähettinä jo pitkään. Työn kuvaan on kuulunut muun muassa musiikkityöhön ja jumalanpalvelukseen liittyvää koulutusta, kristillisen kasvatuksen suunnittelua ja opetusta sekä myöhemmin hankehallinnon tehtäviä.

Botswanalaisista 50–70 % on kristittyjä ja maasta löytyy monia eri kirkkokuntia vapaiden suuntien yhteisöistä afrikkalaistaustaisiin pikkukirkkoihin. Marian työ on keskittynyt Botswanan luterilaiseen kirkkoon, jolla on maassa toistasataa vuotta vanha perinne.  

− Luterilaisuudessa korostuu armo ilman omia ansioita. Jotkut ajattelevat, että luterilaisuus on jäykkää, ja että afrikkalaiseen hengellisyyteen sopisi paremmin esimerkiksi helluntailaisliikkeiden vapaus. Kirkossa kipuillaankin sitä, miten tavoittaa muihin seurakuntiin tai kokonaan kadonneet ihmiset, Stirling kertoo.

Toisaalta luterilaisuuskin voi muuttua tarpeiden mukaan. Esimerkiksi virsilaulun rinnalle on tuotu paikallistyylisiä liturgisia sävelmiä ja laulutyyliä, jotka elävöittävät jumalanpalveluksia.

− Botswanassa usko on kokonaisvaltaista. Jumalanpalveluksiin liittyy liike ja koko kehon toiminta. Hengellisyyttä ei myöskään eroteta muusta elämästä, vaan esimerkiksi rukoilla voi luontevasti missä ja milloin vain.

Hengelliseen kaipuuseen vastataan kohtaamalla

Maria Stirling kokee, että hengellistä kaipuuta löytyy kaikkialta. Vaikka hengellisyys tuntuu Suomessa saaneen eri aatevirtausten myötä ongelmallisen kaiun, on henkisyydelle kuitenkin kysyntää.  

− Jooga, hiljaisuuden liikkeet tai idän uskonnot ovat väyliä, joita pitkin ihmiset hakevat kokemusta tuonpuoleisesta. Miten tavoittaisimme ihmisen kaipuun myös kristinuskon kontekstissa, Stirling kysyy.

− Ihminen on samanlainen Euroopassa, Afrikassa, Aasiassa ja kaikkialla. Näkyvä maailma ei riitä, vaan kaivataan jotain suurempaa.

Hengellisten kysymysten rinnalla kulkevat myös sosiaaliset ja yhteiskunnalliset aspektit. Botswanassa kirkon merkitystä ei kyseenalaisteta, mutta sen toivotaan pystyvän vastaamaan sosiaalisen eriarvoisuuden haasteisiin.

− Nämä kysymykset ovat todellisia, mutta saamme luottaa siihen, että kun kirkko jatkaa perustehtäväänsä julistaa evankeliumia, on työ Jumalan kädessä.

Vastavuoroisuudessa on voimaa

Botswanalaisesta ja suomalaisesta luterilaisuudesta Maria Stirling löytää niin yhtäläisyyksiä kuin erilaisia painotuksia. Keskeisin ero liittyy yhteisöllisyyden ja vastavuoroisuuden merkitykseen.

− Botswanassa ajatellaan, että kun autan toisia, minuakin autetaan. Naapuruston ja seurakunnan jäsenten välillä on läheisemmät välit kuin Suomessa on totuttu, vaikka kaupungistuminen on iso ilmiö myös siellä, Stirling kertoo.

− Osa seurakunnista toimii täysin vapaaehtoisten varassa, ja vastuuta jaetaan omien kykyjen ja kiinnostusten mukaan. Joku vastaa pyhäkoulusta, toinen nuorten toiminnasta ja kolmas naisten ryhmästä.

Kuinka vapaaehtoisuuteen riittää aikaa ja halua, vaikka monen arkeen kuuluu myös sukuun ja perheeseen liittyviä vastuukysymyksiä? Maria Stirling kertoo, ettei vapaaehtoistoiminta Botswanassakaan ole itsestään selvää, mutta siihen on haluttu panostaa. Vapaaehtoisia koulutetaan ja heitä arvostetaan. Esimerkiksi maallikkokoulutuksen käyneet vapaaehtoiset saattavat hoitaa seurakunnissaan Sanaa ja sakramentteja palkatun papin puuttuessa.

Seurakunnan työtä myös arvostetaan. Yhteisöllisyys luo arjen haasteiden keskelle keidashetken.

−  Botswanassa ajatellaan, että käyn siellä, missä tulen nähdyksi ja mihin kuulun. Hiljentymisen, ehtoollisen ja sanan kuulon lisäksi kaivataan myös uskon jakamista arkipäivän elämässä.

Opiskelun jälkeen takaisin työkentälle

Lähetystyö on kulkenut Maria Stirlingin matkassa jo lapsuudesta, sillä hän on kasvanut lähettivanhempiensa kanssa Namibiassa. Lukion Maria kävi Haukivuorella, jonka jälkeen tie vei kanttoriopintoihin.

− Ajattelin pitkään, että paikkani on lähetystyön tukijoukoissa. Halusin kuitenkin ulkomaille, ja sitten Lähetysseuran kautta aukesikin tie Botswanaan.

Botswanasta löytyi sähköinsinöörinä toimiva mies ja perhe kasvoi kahdella pojalla. Kun myös yhteistyö Lähetysseuran kanssa toimi, ei ollutkaan syytä palata.

Suomen Lähetysseuraa Stirling pitää järjestönä, jolla on pitkät perinteet ja joka edustaa laajasti kaikkia seurakuntia. Lähetysjärjestö tekee töitä paikallisten kumppaneiden kanssa, ja yhteistyö onkin siirtynyt perustyöstä tukemiseen, koulutukseen ja kehitysyhteistyöperusteisiin projekteihin.   

−  Perinteinen kristillinen lähetystyö on siirtynyt enemmän paikallisten ihmisten ja kirkkojen käsiin. Botswanassa koulutustaso on noussut paljon, joten paikalliset pystyvät tekemään itse paljon sellaista, jota esimerkiksi Suomen Lähetysseuran ihmiset ovat ennen tehneet.

− Toisaalta lähetystyö on alusta asti ollut hyvin käytännöllistä: ennen rakennettiin sairaaloita ja kirkkoja sekä kehitettiin koululaitosta. Nykyisin tehdään puolestaan kansainvälistä diakoniaa, Stirling muistuttaa.

− Työntekijöillä on myös erilaisia rooleja. Olen esimerkiksi itse hankehallinnon puolella, mutta osa tekee käytännönläheisempää työtä.  

Stirlingin gradu on viimeistelyvaiheessa ja työlupa-anomus meneillään. Suomen-pätkällä lähetti on kaivannut Botswanan aurinkoa ja armollisuutta.

− Euroopassa kuljetaan kellon mukaan, ja afrikkalaisilla on aikaa. On armollista, ettei aina tarvitse olla täydellinen ja pysyä oravanpyörässä. Toisaalta voimme myös Suomessa valita asenteen, kuinka kiireesti kuljemme ihmisten ohi.

− Palaan Botswanaan mahdollisesti marras-joulukuussa, mutta Jumala johtaa!