Isäkin on vain ihminen

Olin yläasteikäinen, kun isäni sanoi, että hänelle omat lapset ovat yhtä arvokkaita riippumatta, mitä sukupuolta me olemme. Tyttö ei ole vähempiarvoin kuin poika. Olen kiitollinen isälleni siitä, että hän on ollut aina minun tukenani niin elämän vastoinkäymisissä kuin kannustamassa ottamaan askeleita tuntemattomaan maastoon.

Isän ajatusten takana oli hänen omat kokemuksensa. Ukki ei kohdellut omia tyttäriään samalla tavalla kuin neljää poikaansa. Isäni ja hänen veljensä olivat joutuneet aikanaan puolustamaan siskojaan, jotta he olisivat saaneet tasa-arvoisen kohtelun veljiensä kanssa. Isä ja minä ajattelimme, että ukin toiminta ei ollut oikein, mutta tuolle käytökselle löytyi omat syynsä. Hän oli itse joutunut oman isänsä kuoleman jälkeen huutolaislapseksi viisivuotiaana ja sodan pitkät vuodet vammauttivat suuren perheen isän mieltä entisestään. Ei siis ihan helppo elämä sekään.

Sunnuntaina vietämme isänpäivää. Osalle tuo päivä on leppoisa ja mukava päivä yhdessä isän kanssa. Toisille tuo päivä nostattaa mieleen ikävät kokemukset. Syyllisyyden tunnetta siitä, ettei kykene kohtaamaan omaa isäänsä tulehtuneiden välien vuoksi. Jokaisen elämässä on asioita, joihin me voimme vaikuttaa ja on niitä asioita, jotka me vain joudumme ottamaan vastaan. Ihmisen elämässä on rikkinäisyyttä ja vajavaisuutta, mutta aina on myös jotain hyvää ja kaunista.

Eija Juuma

hallintopastori