Jo lapsena Heikki Kukkonen (1789–1866) leikki pappia Ilomantsissa Sonkajoen kylässä kiiveten kivien päälle saarnaamaan leikkitovereilleen. Haave papin virasta vaikutti mahdottomalta kodin köyhyyden tähden. Onni osui kohdalle, kun kylän pappilaan palkattiin kotiopettaja kirkkoherra Molanderin pojille ja lahjakas Kukkonen pääsi mukaan saamaan oppia.
Kukkonen sai mahdollisuuden oppia ruotsia ja latinaa. Tie aukesi Kuopion triviaalikouluun ja Turun akatemiaan. Noin 20-vuotiaana Kukkonen koki voimakkaan herätyksen lukiessaan englantilaisen puritaanin Dentin kirjaa Totisen kääntymisen harjoitus. Hänelle heräsi ihmistä isompi huoli omasta ja suomalaisten sielun pelastuksesta. Ahkera polvillaan rukoileminen tuli saamaan hänen elämässään ison osan.
Turun akatemiaan mennessään Kukkonen vaihtoi talonpoikaisen nimensä pappissäätyyn sopivaksi Henrik Renqvistiksi (puhdas oksa).
Ahdistuksen varjosta papiksi
Opiskeluvuosiin jätti varjon Renqvistin voimakas ahdistuneisuus. Hän koki, ettei ahkerallakaan rukouksella kelpaa Jumalalle. Pietismille tyypillinen voimakas kadotukseen joutumisen pelko sai hänet hyppäämään Aurajokeen. Renqvist pelastettiin ja viisas sielunhoitaja kehotti häntä rajaamaan rukouksen vain aamuun ja iltaan. Muun ajan voisi käyttää kirjoittamiseen.
Tervehdyttyään Renqvist aloitti pappina 1817 Liperin seurakunnassa. Taloissa poltettiin laillista viinaa, vain 25 prosenttia väestöstä osasi lukea, 50 prosenttia talollisista oli juoppoja ja taikausko rehotti. Renqvist antoi lohduttoman aikalaiskuvauksen: "Noidat polttivat yöllä tuliaan kirkkotarhassa ja juopunut seurakunta pitää ääntä jumalanpalveluksissa".
Sai Liperin kuohumaan
Liperi tuskin oli poikkeus Itä-Suomessa. Koko 1700-luku oli juoppouden kasvuaikaa. Renqvist tehosti jalkapuiden käyttöä ja asetti joka kylään koulumestarin ja heränneen kylänmiehen. Lukutaito parani ja laajat herätykset alkoivat.
Esimiestään kirkkoherra Peranderia Renqvist syytti laiskuudesta. Pietistinä Renqvist sulki julkijuopot ja tottelemattomat pois ehtoollispöydästä. Saarnat olivat kohti käyviä, ilman papereita pidettyjä ja parannusta vaativia. Nuori apupappi sai Liperin kuohumaan ja kirkkoherran verenpaineen nousemaan. Itse Paavo Ruotsalainen vieraili Liperissä 1822. Hän vierasti vaatimusta raittiudesta ja polvillaan rukoilemista.
– Kaikkialla on polvillaan rukoilevia ihmisiä. Metsässä, ojan varrella, rakennusten nurkkien takana.
Syyte levottomuudesta
Välirikko kirkkoherran ja piispan kanssa syveni. Kapituli pääsi Renqvistiin käsiksi tahattoman tapauksen kautta. Hän oli kinkereillä ohimennen todennut, että varkaudesta kiinni jäänyt nuorukainen olisi vitsan tarpeessa. Joku innokas renki oli tarttunut tuumasta toimeen. Väki oli ahtautunut tupaan kuritusta katselemaan ja talon lattia petti.
Renqvist sai syytteen rauhanvalarikoksesta eli levottomuudesta. Oikeusprosessista tuli pitkä ja Renqvistille taloudellisesti kallis. Kuopion kihlakunnan ja Vaasan hovioikeuden jälkeen Porvoon tuomiokapituli määräsi piispa Molanderin johdolla ja senaatin päätöksellä Renqvistin Svartholman vankilinnoitukseen saarnaajaksi eli sisäiseen karkotukseen.
Loviisan edustalla. Kuva: Museovirasto, Hannu Vallas
Näky vain vahvistui
Tuomioon vaikutti koventavasti kenraalikuvernööri Zakrevski, jonka tehtävä oli ylläpitää sensuuria ja yhteiskuntarauhaa. Kansalaisten liikehdintää pelättiin Pietarissa. Piispa Molander puolestaan pelkäsi tai halusi miellyttää Venäjän hallintoa.
Renqvist perheineen vietti saarella kuusi vuotta. Monet aikalaiset kokivat Renqvistin kohtelun kohtuuttomana. Hän ei kuitenkaan vaiennut Svartholmassa, vaan saarnasi ja toimi sielunhoitajana saaren vangeille sekä kirjoitti ahkerasti. Monet vangeista kokivat herätyksen ja vapauduttuaan veivät sanomaa raittiudesta ja henkilökohtaisesta uskosta kotiseudulleen Etelä-Pohjanmaalle, Mikkeliin ja erityisesti Varsinais-Suomeen rukoilevaisuuden valta-alueelle. Oletettavasti sisäinen karkotus vain vahvisti Renqvistin näkyä.
Vapautumisen jälkeen tekaistu syyte
Renqvistin vapauduttua kuuden vuoden kuluttua 1832 hän haki Sortavalan kappalaisen virkaa. Vaalitoimittaja, lääninrovasti Henrik Mechelin ja Sortavalan nimismies Kari Nygrén yrittivat saada tuomiokapitulin perumaan vaalisijan syyttämällä Renqvistiä luvattomasta kirkkotilan ulkopuolisen tilaisuuden järjestämisestä ja levottomuudesta. Mechelin ja Nygrén toimivat todennäköisesti Venäjän hallintoa miellyttääkseen.
Syyte hylättiin. Todellisuudessa Renqvist oli matkallaan pitämään vaalisaarnaa yöpynyt Uukuniemellä Latvasyrjän kylässä pitkäperjantaina ja sallinut talon väen osallistua kanssaan rukoushetkeen.
Ahkera kirjoittaja, lähetystyön kehittäjä
Renqvist julkaisi 60 teosta ja oli 1800-luvun alun tuotteliain suomenkielinen julkaisija. Omia kirjoja hän kirjoitti kymmenen, joista kuuluisin on Wiinan kauhistus (1835). Svartholman aikana hän ymmärsi vankien elämäntarinoiden kautta, miten valtavaa inhimillistä hätää vapaa viinanpoltto Suomessa aiheutti. Vapaa viinanpoltto kiellettiin Suomen suurruhtinaskunnassa 1866, Renqvistin kuolinvuotena.
Hän jatkoi työtään kuolemaansa asti Sortavalan kappalaisena. Herätys levisi laajalle Suomeen, erityisesti Laatokan Karjalaan ja Länsi-Suomen nykyisen rukoilevaisuuden pääalueelle.
Renqvistillä oli valtava vaikutus myös suomalaisen lähetystyön kehittymiseen. Hän yritti perustaa suomenkielisen lähetyslehden jo 1840, mutta Venäjän kenraalikuvernööri Mensikov esti hankkeen. Suomen Lähetysseura perustettiin vasta 1859
Kunnianpalautus alttaritaulussa
Sodan jälkeen 1955 päämajakaupunki Mikkelin tuomiokirkkoon hankittiin taitelija Antti Salmenlinnan lasimaalaukset piispa Martti Simojoen antamien aiheiden pohjalta. Alttaritaulun vasemmalla puolella oleva teos kuvaa menetettyä Karjalaa ja Viipurin hiippakuntaa. Teoksessa on kukko puhdas oksa suussaan.
Piispa Simojoen päätöksessä nostaa Laatokan Karjalan rukoilevaisten johtajan Henrik Renqvistin symboli alttarille voi nähdä postuumia piispallista anteeksipyyntöä ja arvonantoa. Renqvistin rakkaus kirjallisuuteen näkyi myös hänen jälkeläisissään. Lapsenlapsi ja professori Alvar Renqvist (1868–1947, Reenpää) oli kustannusyhtiö Otavan toimitusjohtaja ja Akateemisen kirjakaupan perustaja.
Teksti on julkaistu lyhennettynä seurakunnan Arkki-julkaisussa 23.3. ja kokonaisena Jobi-verkkolehdessä jobimedia.fi 5.3.
