Autuaita murheelliset

 

Erään riparin oppitunnilla leiriläisille jaettiin paperilappu, johon kaikessa rauhassa sai kirjoittaa asioita joita murehtii tai joista tuntee surua. Tehtävä oli kaikille vapaaehtoinen ja se tehtiin nimettömänä. Myöhemmin kaikkien surunaiheet luettaisiin ääneen, siten ettei lapun kirjoittajaa tunnistettaisi.

Oli yllättävää että kaikki leiriläiset tarttuivat tehtävään vakavasti, levottomimmatkin. Kynttilän valossa ja hiljaisuuden vallitessa makoilimme luokkahuoneen lattian retkipatjoilla, ja jokainen kirjoitti surunaiheitaan paperilapulle.

Lopuksi laput kerättiin talteen, luin ne ääneen ja sen jälkeen keskustelimme kokemastamme. Hämmästyimme kuinka samanlaisista asioista tunsimme surua. Moni lappu kertoi kertomusta kiusaamisesta tai rakkaiden ihmisten kuolemasta.

Joillekin leiriläisistä oli tärkeää huomata, ettei hän ollut ainoa ihminen, joka tunsi surua tai jota kiusattiin. Monelle oli helpotus että oli saanut kirjoittaa asian paperille ja jakaa sen toisten kanssa. Joistakin tuo pelkkä kirjoittaminen tuntui vapauttavalta. Silloin ikään kuin kivi olisi vierähtänyt sydämeltä.

Pyhäinpäivän evankeliumissa Jeesus lohduttaa kaikkia surevia sanomalla että vielä joskus koittaa aika, jolloin itketään toisenlaisia kyyneleitä:  Autuaita murheelliset: he saavat lohdutuksen.

 

Mikko Miettinen