Toivosta ja toivon vaikeudesta

Terveydenhuollon palvelujen yhteydessä ja ihmisten kanssa työskennellessä tulevat ajatukset toivosta tärkeäksi, erityisesti silloin, kun sairaus on vakava ja kuolema lähestyy. Mitä tarkoitetaan kun sanotaan, että toivoa pitäisi tukea tai, että toivoa ei saisi potilaalta viedä?

Potilaan toivon kannattelussa on tärkeää säilyttää luottamus siihen, että nyt tehdään se, mikä on mahdollista; eli tehdään niin hyvin kuin osataan - se mikä voidaan. Luottamus tähän on vahva toivon kannattelija. Se, että tähän voi luottaa, vaatii ehdottoman rehellisyyden. Toivo tulee todeksi siinä kuinka ihmistä kohdellaan. Merkityksellistä on myös se, että ihmisen ajatuksille ja tunteille on tilaa juuri siinä hetkessä, kuolemankin lähellä.

Onhan toivo meille tärkeää! Mutta mitä silloin tarkoitetaan? Annetaanko toivottomuuden ja epätoivon pelossa katteettomia toiveita? Tämä on eettinen kysymys! Oikeaa toivoa ei voida pitää yllä antamalla potilaalle valheellisia toiveita hoidon mahdollisuudesta ja vaihtoehdosta saavuttaa hoitotuloksia. Valheellisen toiveen tai edes valheellisen tulkintamahdollisuuden antaminen potilaalle on vastoin eettistä toimintatapaa eikä todellakaan palvele potilaan toivoa ja selviytymistä siinä elämäntilanteessa missä hän on.

Hyvä ja eettinen toimintatapa edellyttää avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. Potilaalla on oikeus tietää mikä/mitkä ovat realistiset toiveet nyt ja myös lähitulevaisuudessa. Myös hänen lähiomaisillaan on oikeus tämän oikean tiedon saamiseen. Toki potilaat eroavat paljon siinä mitä tietoa he haluaisivat ja pystyvät ottamaan vastaan. Usein potilas ja omainen tarvitsevat lääkärin tuen lisäksi muutakin; koko sosiaali- ja terveydenhuollon moniammatillista apua. Olisi oireellista ja lyhytnäköistä, jos henkilökunta menisi potilaan kieltämiseen mukaan. Se, miten faktoja kerrotaan asianosaisille, on merkityksellistä ja taitoa tässä voi harjaannuttaa.

On myös tärkeää oivaltaa ettei tämä kaikki ole tässä työssä helppoa. Aika ajoin myös henkilökunta tarvitsee potilaan tavoin tukea: elämiseen arjen todellisuudessa, syntymän ja kuoleman kanssa - vaikeiden, tuskallisten päätösten kanssa.

Saattohoito vai kuntoututus

Erityisesti tukea tarvitaan, silloin kun potilas haluaisi kieltää sen, ettei toiveita parantavista hoidoista enää ole. Palliatiivisen hoidon ja saattohoidon alueella henkilökuntaa tarvitaan ehkä enemmänkin kuin muulloin mutta satsaus kannattaisi. Hyvän saattohoidon varmistaminen palautuu taloudellisena hyötynä takaisin omaisten hyvinvointina ja terveytenä, tutkitusti, myöhemmin elämässä.

Oli tilanne mikä tahansa: Toivo ja Rakkaus ovat olemassa. Ne tulevat todeksi kun ihmiset uskaltavat jakaa asioita ja tunteita yhdessä.

Kuolema ja ihmisen hiipuminen, iästä riippumatta, on rankka tapahtuma itselle ja läheisille. Sopeutumiselle on annettava terveydenhuollon puitteissa aikaa ja tukea, myötätuntoa, lämpöäkin

Oikea Toivo tulee siitä, kun ihminen on myrskyn silmässä, häntä kuullaan ja autetaan; myös tunnistamaan tunteensa ja pärjäämään niiden kanssa.

 

Raila Leino-Ehrnrooth