Kotitallin edessä

Pappien blogi 26.11.2021

 

”Minä en tahdo, minä en tahdo." Tiedätkö, ettei ole kivaa olla aasi. Aina pitää olla kantamassa jotain. Aamulla nouda kaivosta isoilla ruukuilla vettä. Kanna polttopuita ja risuja metsästä. Selkää hiertää. Ei ole hetkenkään rauhaa. Minä haluaisin olla rauhassa.

Eilen illalla emäntäni Maria tuli luokseni talliin. Antoi vettä ja jauhoja. Silitti mukavasti korvan takaa ja selästä, hymyilikin. Jutteli mukavia. ”Mitähän hänellä on nyt mielessään”, ajattelin. Joosefkin tuli paikalle ja höpötti suuriin korviini jotain. Hän näytti vähän hermostuneelta. Sitten minulle sanottiin, että lepää nyt kunnolla. ”Huomenna lähdemme Betlehemin kaupunkiin”, he sanoivat.

Niin, tässä minä nyt seison ja odotan. Maria ja Joosef etsivät vielä tarpeita matkalle. Matka on varmasti pitkä, sillä olen odottanut heitä jo vähän aikaa. Kyllä minä matkasta selviän, mutta emäntäni puolesta olen huolissani. Hän odottaa lasta. Niin Joosef kertoi minulle illalla ja sanoi: ”Kulje sitten varovasti. Sinulla on arvokas lasti." Minä kyllä kannan häntä, kun matka alkaa väsyttää.

Mutta! En ole koskaan kantanut ihmisistä selässäni? Jaksankohan kantaa? Oikeastaan on jännää lähteä matkaan, vaikka kotona olisi parempi. Tahdon olla Marialle mieliksi, sillä hän kertoi maailmaan syntyvän erikoinen lapsi. Tälle lapselle kaikki ihmiset ja eläimet ovat tärkeitä. Hänet minä haluan nähdä! Ehkä siellä Betlehemissä!

 

Markku Liukkonen