​​​​Pappien blogi 9.4.2021


Uskonnollinen viestintä ja yksityisyyden suoja

 

Edullinen, vapaa ja demokraattinen digiviestintä on upea mahdollisuus kirkolle uudella tavalla edistää evankeliumia. Siihen liittyvä tallentaminen, dokumentointi ja Unohtamisen- lahjan katoaminen asettaa kuitenkin uusia kysymyksiä niin seurakuntalaisen kuin kirkon työntekijän kannalta.

Vanhemmat sukupolvet muistavat eri uskonnollisiin tilaisuuksiin liittyneet ”todistajien” puheenvuorot. Niissä saattoi tulla isossa porukassa esille hyvinkin vaikeita henkilökohtaisia perheisiin, sosioekonomiaan, parisuhteeseen tai seksuaalisuuteen liittyviä asioita. Joskus puheita pitivät alaikäiset.  Moni tänään 60 tai 70-vuotias suomalainen on varmasti kiitollinen ettei tuolloin tilaisuuksia striimattu suorana YouTubeen. Siellä ne muuten olisivat kaikkineen.

Ennen digivallankumousta seurakunnissa 2000- luvulle asti harvoin tapahtunut televisiointi tai radiointi oli myös osa virkanimikkeen tuomaa statusta. Tilaisuuksiin valmistauduttiin hartaasti ja huolella. Koronakriisi on käynnistänyt todella nopean viestinnällisen kulttuurimuutoksen. Viestintään liittynyt status ja hierarkia ovat murroksessa, viestintä on demokratisoitunut hetkessä. Melkein kuka vain voi lähettää suoraa lähetystä eri tilaisuuksista.

Kokonaiskirkon tasolla olisi hyvä keskustella syvällisemmin uskosta ja yksityisyyden suojasta jumalanpalveluksissa, kirkollisissa toimituksissa ja eri kirkon rakennuksissa tapahtuvissa tilaisuuksissa. Olisi hyvä pohtia myös sitä, että onko kirkon työntekijä automaattisesti velvoitettu dokumentoitavaksi ja tallennettavaksi eri tilaisuuksissa. Joskus puhe, laulu, rukous tai surun ilmaisu myös työntekijältä voi olla tarkoitettu tilaisuuden ihmisille vain siinä ajassa ja paikassa.


Jyrki Koivikko