Uutislistaukseen

Mikkelin seurakuntavaikuttajia Ylellä ja Radio Deissä

Piispa Seppo Häkkinen oli tänä aamuna vieraana Radio Dein kyselytunnilla. Eläköitymiseen ja elämäntyöhön liittyvien kysymysten lisäksi piispa pohti esimerkiksi hiippakuntansa erityispiirteitä ja seurakuntaliitosten merkitystä. Yle Areenassa on puolestaan kuultavissa teologian tohtori Risto T. Niemisen aamuhartauksia vielä tulevan kuukauden keskiviikkoisin.  

Piispa Seppo Häkkinen ja teologian tohtori Risto T. Nieminen violetilla taustalla

Teologian tohtori, tällä hetkellä muun muassa Mikkelin Lähismessussa vaikuttava Risto T. Nieminen avaa aamuja Ylellä vielä neljänä tulevana viikonloppuna. Tänään hartauden aiheena oli ”Kun usko tuli minuun”. Ohjelmasarjan jo ilmestyneet osat voit kuunnella Yle Areenan podcasteista: https://areena.yle.fi/podcastit/1-61325334Linkki avautuu uudessa välilehdessä.

 

Piispa Seppo Häkkinen vieraili tänä aamuna Radio Dein taajuudella. Piispaa pääsi Ariel Neulaniemen johdolla haastattamaan myös Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan Polku-lehden päätoimittaja Krista Eskelinen. Haastattelussa piispa Häkkinen pohti muun muassa Mikkelin hiippakunnan erityispiirteitä, seurakuntaliitosten vaikutusta alueen seurakuntaelämään sekä kirkon aseman muuttumista yhteiskunnassa. Piispa pääsi vastaamaan myös kysymykseen suurimmasta onnistumisestaan ja ajatuksistaan eläköitymisen kynnyksellä.  

 

Ohjelman uusinnan voit kuunnella radiosta lauantaina kello 13.35 alkaen. Jakso päivitetään tämän iltapäivän aikana myös Dei Plussaan: https://deiplus.fi/ohjelmasarja/2?mediaType=nulLinkki avautuu uudessa välilehdessäl.

2023-04-12 13:29:00.0