Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Susiniemi palkittiin pienten ammattikeittiöiden perussarjassa. Tällä hetkellä leirikeskuksen luomuaste on jo 29 %.
Susiniemen leirikeskus on palkittu neljättä kertaa ammattikeittiöiden Luomu SM-kilpailussa. Voitto tuli pienten ammattikeittiöiden perussarjassa 29 % luomuosuudella.
Voitto ei ole Susiniemelle ensimmäinen laatuaan, sillä leirikeskus nappasi ykköspaikan samasta kilpailusta myös vuosina 2019, 2021 ja 2022. Luomun osuuttaan leirikeskus on kasvattanut 2 %:lla vuoden takaisesta voitosta.
- Olemme edelleen tehostaneet luomun hankintaa. Meillähän on kaikissa tuoteryhmissä luomua tosi paljon, kertoo Susiniemen emäntä Tarja Lappalainen.
Mikkelissä hyvää työtä luomuruuan ja ympäristöasioiden eteen onkin tehty pitkäjänteisesti. Eniten Tarja iloitseekin siitä, että vuosien saatossa kertynyttä osaamista voi jakaa muille.
Mikkelissä on vieraillut opintomatkalla esimerkiksi Salon seurakunnan ruokapalvelu- ja siivousesihenkilö Jaana Koli. Salossa luomun kilomääräinen käyttöaste on vuosien 2021-2022 aikana lisääntynyt nollasta 14 prosenttiin, ja tällä loikalla irtosi voitto julkisten toimijoiden sarjassa.
- Jaana kertoi lähteneensä täältä pää höyryten uusia ideoita. Hän koki samoin kuin me, että luomua suosimalla voimme tehdä jotain oikeasti järkevää, Tarja kertoo.
- Tätä seurakuntien välistä yhteistyötä pitäisi lisätä ympäristöasioissa vielä edelleen. On iloinen ja innostava asia, kun voimme tehdä parhaamme omassa työssämme ja vielä auttaa ja tukea muita!
Palkinnot jaetaan tänään keskiviikkona, ja emäntäjoukkomme pääsee juhlimaan voittoaan vastuullisen ruuan ykköstapahtumaan Helsinkiin. Paljon onnea, taitavat keittiötyön ammattilaiset!
27.9.2023 12.00