Mene kirkkoon tai vaella vaikka Suomenniemellä

13.12.2018 12.45

Hiljenny jouluun ja hyvän joulun toivotus -teksti sinisellä tähtitaivaalla ja lumisia puita kuvan alaosassa.

Tästä jutusta voi poimia tärppejä joulunajan tapahtumiin. Jokaiselle on jotakin, aina jouluvaelluksesta perinteiseen joulukirkkoon. Tiesitkö muuten, että joskus joulukirkko oli vakava juttu. Jos ei ollut kirkossa, sai vuosittaisilla kinkereillä julkiset nuhteet.

Tänään torstaina 13. joulukuuta saa laulaa kauneimpia joululauluja kello 18 Mikkelissä Silvastin tuvalla (Haahkalantie 20), samaan aikaan Haukivuorella Häkkilän Erämajalla (Saksanrannantie 17) ja klo 19 Mikkelissä Bar Pihlajassa (Vesitorninkatu 16).

Tänään klo 18 kajahtaa myös Joulun Rauhaa -hyväntekeväisyyskonsertti Ristiinan kirkossa. Sunnuntaina 16. joulukuuta klo 18 Ristiinan kirkossa vuorostaan lauletaan Kauneimpia joululauluja sydämen pohjasta.

- Sinä iltana myös Seurakuntakuoro laulaa muutaman laulun, jotta väki saa hengähtää välillä, ja kirkko valaistaan oikeilla kynttilöillä, kertoo aluekappalainen Pirjo Palm.

Myös Haukivuorella lauletaan sunnuntaina 16. joulukuuta klo 10 kauneimmat joululaulut messussa seurakuntatalolla.

- Sen jälkeen klo 11 samaisessa paikassa on maksuton vanhemman väen joulupuuro, kertoo diakoni Ilona Matilainen.

Vaellusta ja nuotioita

Ristiinan Läntinen Maa- ja Kotitalousseura järjestää yhdessä alueseurakunnan kanssa kyläläisille jouluhartauden Honkapirtillä Närhilässä keskiviikkona 19. joulukuuta klo 18.30. Ulkotulien, lyhtyjen ja nuotion äärellä lauletaan yhdessä joululauluja suurten kuusten ympäröimänä. Tarjolla on kuumaa glögiä ja piparit.

Myös Suomenniemellä ulkoillaan. Tuomaan päivän jouluvaellus on tarkoitettu ihan kaikille. Vaellus alkaa perjantaina 21. joulukuuta klo 18 Painalluksenmäen maisematornin parkkipaikalta (os. Kirkonkyläntie 433, Suomenniemi).

- Vaelletaan roomalaisen sotilaan opastuksella jouluisten tapahtumien, tunnelmien ja laulujen myötä ylös maisematornille, jossa tarjoillaan glögiä ja pipareita. Jos kotoa löytyy oma lyhty, se kannattaa ottaa mukaan tunnelmaa luomaan ja valoa antamaan, kertoo aluekappalainen Lassi Suihkonen.

Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Suomenniemen alueseurakunta ja Kauriansalmen kylät ry.

Jouluaattona maanantaina 24. joulukuuta jouluaaton hartauksia järjestetään iltapäivän aikana ympäri seurakuntaa kirkoissa ja kappeleissa. Jouluyön messut ovat maanantaina illalla Ristiinan kirkossa klo 22 ja Mikkelin tuomiokirkossa klo 23.

****

Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan henkilöstö toivottaa kaikille mikkeliläisille, yhteistyökumppaneille ja sidosryhmille kylien takamaita myöten levollista ja rauhallista joulunalusaikaa. Hiljenny jouluun, on myös sanomamme joulukampanjassamme.

Joulunajan tilaisuudet löytyvät kootusti nettisivuiltamme ja ilmoittelustamme paikallisissa lehdissä joulukuun aikana.

« Uutislistaukseen