Kolmen kerran kuoro tulee taas!

4.3.2019 15.01

Kuorolaiset laulavat Päivi Karjalainen odottaa jälleen hauskoja hetkiä Kolmen kerran kuorossa.

Suuren suosion viime syksynä saavuttanut Kolmen kerran kuoro alkaa jälleen kevätkaudella 2019.

Kuoroon ovat tervetulleita kaikki innokkaat laulutaidoista riippumatta.

                          – Harjoittelemme niin helpoilla tavoilla, ettei osallistujan tarvitse osata mitään ennestään. Jos jännittää ei tarvitse edes tehdä, voi vaikka vain kuunnella ja katsella, rohkaisee kanttori Päivi Karjalainen.

Edellisellä kerralla osallistujia oli kaiken kaikkiaan 53 henkilöä.

                          – Se oli jymymenestys odotusarvoon nähden!

Tänä keväänä Kolmen kerran kuoro laulaa yksinäänisesti lauluja virsikirjan lisävihkosta elämän leipä -teemalla.

                          – Enempää en vielä paljasta, tulkaa avoimin mielin mukaan! Ääniharjoitukset voivat olla yllättäviä ja omalla äänellä leikkiminen voi naurattaakin, sanoo Karjalainen hyväntahtoisesti.

Kuoro kokoontuu kolmesti tuomiokirkon kryptassa, jonka lisäksi kuorolaiset voivat halutessaan esiintyä 31.3. klo 10 tuomiokirkon messussa.

 

Kolmen kerran kuoro

Harjoitukset maanantaisin 11.3., 18.3. ja 25.3. klo 17.30 tuomiokirkon kryptassa. Ilmoittautumista ei tarvita.
Lisätietoja: Päivi Karjalaien p. 0400 143 268, paivi.karjalainen@evl.fi

« Uutislistaukseen