Uutislistaukseen

Rockmessu oli elämys 

Harvoin ilmojen haltija on ollut yhtä suosiollinen tapahtumanjärjestäjää kohtaan.

Mikkeli tuomiokirkko rock messu miettinen

Mikkeli tuomiokirkko oli juhlavalaistu rock-messussa. Kuva: Veikko Hiiri

 

Runsaan palautteen perusteella monesta seurakuntalaisesta tuntui lokakuisessa illassa siltä, että tällä kertaa rockmessussa tapahtui jotakin ainutlaatuista. Täysikuun loimotus täydensi valotaiteilija Elisa Hillgenin upeaa kirkon valaistusta. Vahvat ja sielukkaat virsisovitukset soivat sydämiin. 

”Tapahtumaa suunnitellessa alkusyksystä otimme tietoisen iskin, ja siirsimme koronan takia tapahtumaa myöhemmäksi ja ulkotiloihin. Ajatuksena oli, että rockmessu järjestetään tavalla tai toisella. Tällä kertaa riski kannatti, sillä sää oli erinomainen ja turvavälit pitivät kiitos valistuneiden seurakuntalaisten”, kertoo tapahtumaa ideoinut Anttolan aluekappalainen Mikko Miettinen. ”Mielestäni jälkimmäisestä esityksestä tehty Mikkelin tuomiokirkon youtube -kanavalla löytyvä tuotos on rosoisuudessaan vaikuttava”. 

Rockmessua edeltää pitkäkestoinen ja monivaiheinen suunnittelu. ”Moni vapaapäivä on uhrattu nuottien kirjoittamiselle, tapahtuman markkinoinnille ja harjoituksille. Myös esiintymislava rakennetaan itse. Suurimmat kiitokset kuuluvat vuodesta toiseen vapaaehtoisesti mukana oleville muusikoille.”, kertoo Miettinen. 

9.11.2020 14.28