Näytelmäarvio: Aika on rakastaa ja aika itkeä

Teatterinjohtaja Aleksander Anrian kappalevalinta ja ohjaus ranskalaisen Florian Zellerin teoksesta Poika tarjoaa jälleen sellaista tunteiden skaalaa ja elämystä, ettei vastaavaa ole koettu Mikkelissä sitten Rakastunut Ryti -ohjauksen.

Zellerin Poika (2018) on trilogian kolmas osa. Äiti (2010) kertoi todellisuudentajun katoamisesta ja Isä (2012) Alzheimerin taudista. Poika tulee iholle. Lapsen ja nuoren ahdistus ja elämän ilon katoaminen ovat vaikeita aiheita. Ihmisenä eläminen on vaikea aihe.

The Times kuvasi vuonna 2018 ilmestynyttä Poika-teosta vuosikymmenen näytelmäksi – eikä suotta. Joissakin teattereissa terveydenhuollon ammattilaiset päivystivät paikalla ihmisten syvän liikutuksen varalta.

Avioliiton särkyminen, uusioperheet, kasvuvaikeudet, vanhempien kiire, kovat työelämän vaatimukset ja nuoren mielen sairastuminen. Näytelmä kuvaa voimattomuutta, poissaoloa ja samalla niin riipaisevasti syvää rakkautta vanhemman ja lapsen välillä. Kaikkea sitä, mikä on meidän elämäämme. Kuitenkin Zeller osaa käsitellä tekstissään näitä vaikeita kysymyksiä humaanisti, lohduttavasti ja hetkittäin helpotuksen huokauksilla.

Jokaisen lasten ja nuorten parissa työskentelevän soisi kokevan esityksen paikan päällä. Kasvatuksen parissa työskentelevät voivat parhaimmillaan saada teoksesta uutta ja syvempää näkökulmaa vaativaan työhönsä. Niin kuin kohdalle sattuva hyvä saarna kirkossa, Poika laittaa sydämen ja mielen liikkeelle – peilaamaan vanhaa ja etsimään uutta.

Haluan rohkaista nuorten äitejä, isiä ja läheisiä katsomaan Poika-esityksen. Hämärässä teatterissa on turvallista antaa kyynelten tulla, kokea myötäelämistä ja lohdusta. Rakkaus omaan lapseen kovimmallakin hetkellä on teoksen kannatteleva voima.

Teatterissa ja kirkon työssä on parhaimmillaan paljon samaa ja yhteistä. Puhutaan ja käsitellään aidosti niitä asioita, mitkä koskettavat ihmistä ja ovat totta. Saadaan ajatuksia, rohkaisua ja katsotaan myös itseämme peiliin. Poika puhuttelee ja liikuttaa kauan. Siinä on mukana iloa. Se on teatteritaidetta parhaimmillaan.

Aleksander Anrialla on alkanut viimeinen vuosi Mikkelin teatterissa. Tämä on hänen jäähyväisohjaustensa trilogian ensimmäinen osa. Niiden jälkeen Saarnamies siirtyy Savonlinnaan.

Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla.

Jyrki Koivikko

kappalainen, kouluneuvos