Piispaehdokkaat esittäytyvät, osa 3

Ensimmäisessä, 29.3. ilmestyneessä verkkouutisessa piispaehdokkaat pääsivät vastaamaan kysymyksiin kirkon strategiasta ja selonteoista. Nyt kysymme:

1. Nimeä itsellesi hengellisesti merkittäviä kirjoja, musiikkia tai henkilöitä.

2. Mikkelin hiippakunnan väestö ikääntyy ja vähenee voimakkaimmin. Millaisia erityispiirteitä tämä aiheuttaa alueen seurakuntaelämälle?

3. Millä konkreettisella tavalla rakentaisit kirkkoon sovintoa eri tavoin ajattelevien välille?

4. Entä mikä jurppii kirkon julkisuuskuvassa?

Pekka Särkiö

1. Kirjallisuudesta mainitsen: Leo Tolstoi Ylösnousemus; Martti Luther Syvyydestä minä huudan; Joseph Razinger Jeesus Nasaretilainen; Bo Giertz Kalliopohja; Anna-Maija Raittila Franciscus astui ovestani.

Musiikissa: G.F. Händelin Messias; J.S. Bachin passiot, W.A. Mozartin Requiem. Virret, kuten ”Immanuel mun valoni” (358) tai ”Sinua Jeesus rakastan” (376). Oman lauluyhtyeemme kanssa olemme esittäneet konserteissa Petri Laaksosen ja Pekka Simojoen lauluja, jotka ovat tulleet minulle läheisiksi.

Itselleni hengellisesti merkittäviä henkilöitä: Arkkipiispa Martti Simojoki, minut papiksi vihkinyt Paavo Kortekangas, vaarini Uuno Särkiö, omat vanhemmat, Sodankylän seurakunnan nuoriso-ohjaaja Matti Björninen.

2. Väestörakenteen muutos on otettava huomioon työn tekemisen tavoissa. Vanhukset kärsivät usein yksinäisyydestä ja turvattomuudesta. He kaipaavat kävijää ja ystävällisiä sanoja, evankeliumin tuomaa rohkaisua ja rukousta sekä yhteyttä. Riittävätkö yhteiskunnan tarjoamat hoitopaikat tulevaisuudessa kasvavalle vanhusväestölle? Olisiko seurakuntien osaltaan vastattava tähän tarpeeseen esimerkiksi päivätoiminnalla tai kevyen hoidon paikoilla?  Tutustuin unkarilaisessa ja inkeriläisessä ystävyysseurakunnassa seurakunnan ylläpitämiin vanhainkoteihin. Seurakuntien diakoninen avun tarve ei kuitenkaan koske vain vanhuksia. Monet lapsiperheet tarvitsevat myös tukea arjessaan ja heidän tukemisensa on tärkeää, sillä lapsissa on myös kirkon tulevaisuus.

3. Kunnioittavan keskustelun periaate ei edellytä sitä, että toisen olisi luovuttava omasta kannastaan. Ekumeenisessa keskustelussa käytetään mallia, jossa yksimielisyys uskon perustotuuksista on riittävä edellytys yhteydelle. Luterilaisessa kirkossa ”kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta” (Augsburgin tunnustus VII). Siksi on korostettava yhdistäviä asioita, ennen kaikkea uskoa Kolmiyhteiseen Jumalaan ja Kristuksen tuomaan sovitukseen.

4. Kirkon yhteiskunnallinen merkittävyys mahdollistaisi monipuolisen uskontojournalismin, kuten vaikka brittiläisissä tai saksalaisissa laatulehdissä. Käytännössä media punnitsee, millaiset aiheet ovat korrekteja ja suotavia sekulaarissa ajassa. Media nostaa toistuvasti esille teemoja, jotka polarisoivat yhteiskuntaa ja kirkkoa. Kirkko saattaa näyttäytyä mediassa riitaisena tai ihmisoikeuksien polkijana, ja silloin kirkon varsinainen sanoma tai toiminta tulee vain harvoin esille.

Sammeli Juntunen

1. Minulle hengellisesti merkittäviä kirjoja on paljon, mm. Martti Lutherin galatalaiskirjeen selitykset sekä Arkkimandriitta Kallistos Waren Nimen voima -teos.

Musiikista nostaisiin esiin mm. Mozartin Requiemin, J.S. Bachin Fuugan sekä Punainen viiva ja Viimeiset kiusaukset -oopperat. Muusikoista merkittäviä ovat mm. Patti Smith, The Doors, Janis Joplin ja Terremoto de Jerez. 

Hengellisesti merkittäviä henkilöitä minulle ovat Jeesus, Paavali, Martti Luther sekä Augustinus.

2. Varmaankin diakonian tarve kasvaa. Myös kirkollisverolla saa vähemmän rahaa kuin muilla alueilla Suomessa, mikä johtaa siihen, että seurakunnat köyhtyvät. Olemassa olevat seurakuntalaiset tulisi saada aktivoitua.

3. Minusta olisi olennaista keskittyä siihen mikä meitä yhdistää eli Jeesukseen Kristukseen ja evankeliumiin. Sovintoa rakennetaan parhaiten näin. Myös keskustelu ja toisen kunnioittaminen sekä yhteisymmärrys tai ainakin yhteen kuuluvuuden tunne on tärkeää. Kehottaisin myös, että yksittäiset henkilöt ja seurakunnat eivät lähtisi sooloilemaan yli siitä, mikä heidän mandaatteihinsa kuuluu. Kärsivällisyyttä tarvitaan.

4. Ainakin se, että avioliittokysymyksestä on tehty niin keskeinen asia. Kirkko kysyy myös monessa asiassa liikaa muilta, millainen sen tulisi olla. Toki tietoa tarvitaan muualtakin, muttei kirkon tarvitse täysin muotoutua sen mukaan. Tarvitaan enemmän rohkeutta.

Mari Parkkinen

1. Minua ravinneet kirjat liittyvät pitkälti kristilliseen mietiskelyyn ja hengelliseen elämään. Suosikkiteoksiani ovat muun muassa Wilfrid Stinissenin Kristillinen syvämietiskely, Owe Wikströmin Häikäisevä pimeys sekä Bonaventuran Sielun matka Jumalaan.

Räytymissuosikkini on virsi 289 (Vain sinä tunnet minut, Vapahtaja), mutta kuuntelen myös mieluusti esimerkiksi Simojokea tai Hillsongia. Ajattelen, että musiikkikenttä kuvastaa Luojan luomaa laajuutta: eri elämän vaiheissa ja tilanteissa tarvitaan erilaista lähestymistapaa.

Hengelliseksi esikuvakseni nostaisin rukoilevan mummon, joka vuodesta toiseen istuu kirkon penkissä ja kantaa näin omia läheisiään, seurakuntaa ja koko kirkkoa.

2. Seurakunta ei katoa mihinkään, vaikka väki vähenee tai vanhenee. Kirkon täytyy kuitenkin rohkeasti katsoa tulevaisuuteen ja rakentaa seurakuntaelämää tarpeista käsin. Kristus on keskus, mutta voimme kysyä myös, mitä ihmiset kaipaavat ja julistaa evankeliumia suunnatummin. Alueesta riippuen se voi olla esimerkiksi tukea lapsiperheille, yhteisiä ruokailuja tai paluuta hiljaisuuden ääreen.  

3. Kirkon tilanne peilautuu maailmanlaajuiseen keskustelukulttuuriin, joka on kärjistynyt ja polarisoitunut. Asioista täytyy pystyä keskustelemaan. Jossain kohdassa täytyy kuitenkin hyväksyä se, että olemme tietyistä asioista eri mieltä ja silti rakennamme yhteistä kirkkoa.

4. Avioliittokysymyksen alle hautautuu kaikki se upea työ, jota seurakunnissa tehdään esimerkiksi lasten ja nuorten tai auttamistyön parissa.

Pekka Huokuna

1. Joel Haahtelan pienoisromaanit ovat olleet hyviä lukukokemuksia ja mielimusiikkiani on elävä musiikki. Arvostan ihmisiä, jotka ovat toimineet kirkossa aidosti sen etua etsien, vaikka se on joskus hankalaa ja epäkiitollista puuhaa.

2. Tämä on ennen muuta resurssien kohtaamiskysymys, joka on haaste erityisesti diakoniatyölle. Meidän pitää miettiä, kuinka pystymme takaamaan tietyt peruspalvelut kaikkialla. Asia liittyy tältä osin myös seurakuntien rakenneuudistukseen.

3. Yhdessä tekemällä. Meidän pitää toki pystyä keskustelemaan asioista, joista olemme eri mieltä. Se ei kuitenkaan taida riittää. Tekeminen synnyttää vielä vahvemmin luottamusta ja aitoa yhteyttä. Esimerkiksi huono-osaisuuden ja kansainvälisen diakonian piirissä on haasteita, jotka ovat monille yhteisiä.

4. Kokonaiskirkollisessa keskustelussa esiin nousevat helposti kriittiset näkökannat ja kriisit. On ihmisiä, jotka ovat pettyneet kirkon kannanottoihin tai joita kirkko ei kiinnosta. Kriittisiin näkökantoihin voivat vaikuttaa myös yksittäisten ihmisten kannanotot. Paikallisseurakuntien julkisuuskuva sen sijaan vaihtelee enemmän sen mukaan, millaisia seurakunnat ovat ja kuinka ne ovat löytäneet osansa paikallisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa.