• Mikkelissä ei ole asunnottomuutta, mutta monelta puuttuu koti

    5.10.2018 11.10

    YK:n kansainvälistä päivää köyhyyden poistamiseksi vietetään vuosittain 17. lokakuuta. Suomessa päivää on vietetty perinteisesti Asunnottomien yön merkeissä. Asunnottomien yö -kansalaisliike tukee jokaisen perusoikeutta vakinaiseen asuntoon, omaan kotiin.

    Mikkelissä asunnottomat kutsutaan tuomiokirkon kryptaan syömään, viihtymään ja nukkumaan.

  • Lähetyslentäjät kartoittavat avustustarpeita Indonesiassa

    5.10.2018 10.29

    Lähetyslentäjät kartoittavat avustustarpeita Indonesian Sulawesin saarella 7,5 magnituden maanjäristyksen ja sitä seuranneen tsunamin uhrien auttamiseksi. –MAF:n lentokoneen luona on sata lasta, jotka yrittävät päästä kotikyliinsä, kertoo järjestön toiminnanjohtaja, hirvensalmelainen Janne Ropponen.

  • Sadonkiitosmessua ja messuryhmätoimintaa

    3.10.2018 14.51

    Sunnuntaina 7. lokakuuta Mikkelin Pitäjänkirkossa vietetään Sadonkiitosmessua. Messun yhteydessä siunataan työhön seurakunnan uusia työntekijöitä ja messuryhmäläisiä. Messun jälkeen on tilaisuus, jossa on tarjolla uutispuuroa, kakkukahvit sekä mahdollisuus kuulla uusista työntekijöistä ja messuryhmässä toimimisesta.

  • ”Tästä tulee ihan kunnon rokkikonsertti!”

    2.10.2018 16.34

    Yes! Rockmessu on täällä taas. Tuo ”hiukan erilainen” jumalanpalvelus järjestetään 11. lokakuuta klo 18. Mikkelin tuomiokirkossa. Konsertin teema on Valo voittaa.

  • EIKÄ! ENKÄ! EIIII!

    1.10.2018 13.22

    Vastalauseet ovat tuttuja kommentteja uhmaikäisen perheessä. Mitä uhma on? Mistä se johtuu? Alkujansa jo viime keväänä käyntiin polkaistu Uhma ei ole tuhma –ryhmä starttaa uudelleen 22. lokakuuta ja kutsuu kaikki uhmaikäisten perheet mukaan.

  • Kanttorit kokoontuivat Mikkelissä

    26.9.2018 10.14

    Mikkelin, Mäntyharjun, Kangasniemen ja Juvan eli Mikkelin tuomiorovastikunnan kanttorit kokoontuivat Mikkelissä viime maanantaina.
  • Erityislapsiperheissä asuu selviytyjiä, mutta he tarvitsevat tukea

    21.9.2018 10.23

    Faktat erityislapsiperheistä ovat karuja: avioeroon perheiden vanhemmista päätyy 80 prosenttia ja 30 prosenttia vanhemmista masentuu. Perheet kokevat, että he eivät saa riittävästi tukea tai eivät tiedä, mitä tukea olisi mahdollista saada. Selviytyjät-hankkeessa autetaan erityslapsiperheitä.

  • LapsiArkki helpottaa arkea

    24.7.2018 11.22

    LapsiArkki on tarkoitettu sinulle yhden vanhemman perheestä huolehtiva vanhempi, joka haluat yhden illan harrastuksillesi tai muuten vaan omalle ajalle. LapsiArkkiin voit tuoda lapsesi leikkimään ja puuhailemaan.

    Toiminta on maksutonta ja avointa kaikille.

  • Minun kirkkoni -videot

    13.7.2018 13.37

    Etsimme haastateltavia henkilöitä ensi syksynä julkaistavia Minun kirkkoni -videoita varten.
  • Mikkelin perheasiain neuvottelukeskus on Aito kohtaaja 2018!

    7.6.2018 14.30

    Tunnustus luovutettiin keskiviikkona 6.6. LAPE Etelä-Savon toimesta Mikkelin perheasiain neuvottelukeskuksen aidoille kohtaajille.